Linnojen kesäkuu oli hiljainen, mutta heinäkuussa kotimaanmatkailijat ovat palanneet historian ääreen
Turvallisuuden vuoksi linnoissa on jouduttu tekemään muutoksia opastettuihin kierroksiin sekä esiteltäviin alueisiin.
Turun linnassa oli kesäkuussa puolet vähemmän kävijöitä kuin tavallisesti. Heinäkuu on puolestaan alkanut yhtä vilkkaasti kuin edellisinä vuosina. Kuva: Ania Padzik/TMKTurun linna, Olavinlinna ja Hämeen linna avasivat ovensa vierailijoille jälleen kesäkuun alussa.
Olavinlinnassa vieraili kesäkuussa suunnilleen saman verran ihmisiä kuin viime vuonna, heinäkuu on taas ollut jopa viime vuotta vilkkaampi.
”Nyt ei ole ulkomaalaisia turisteja niin paljoa kuin normaalisti, mutta kotimaisia vierailijoita on paljon”, Mari Vadén Kansallismuseosta kertoo.
Hämeen linnassa ja Turun linnassa heinäkuu on alkanut yhtä vilkkaasti kuin edellisinä vuosina, mutta kesäkuussa kävijöitä oli noin puolet vähemmän kuin tavallisesti.
Linnoissa on jouduttu tekemään myös jonkin verran uusia järjestelyjä turvallisuussyistä. Turun linnassa ei tällä hetkellä järjestetä lainkaan opastettuja kierroksia, ja sisällä olevien vierailijoiden määrää pidetään tarkasti silmällä. Jos sisätiloihin näyttää muodostuvan ruuhkaa, laitetaan ulko-ovi hetkeksi kiinni.
Olavinlinnassa sen sijaan järjestetään opastettuja kierroksia, mutta tänä vuonna vierailijat eivät pääse kipuamaan torneihin, sillä niissä turvavälien säilyttäminen ei onnistuisi. Sen sijaan matkailijat pääsevät kurkkimaan tiloihin, jotka ovat tavallisesti kesäisin Oopperajuhlien käytössä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
