Uupunut viljelijä joutui luopumaan sukutilasta ja ajautui syöksykierteeseen – "En ymmärtänyt pyytää apua"

Lehmien hoito oli siikajokiselle Risto Niemelälle kutsumus. Uupumus pakotti kuitenkin luopumaan sukutilasta. Luopumisen tuska ja painajaiset piinaavat vieläkin. Kuva: Maiju Pohjanheimo

Elettiin loppukevättä 2002, kun Risto Niemelä valitsi puhelimesta Lihakunnan ostoasiamiehen numeron.

"Kuinka pian saat auton lehmiä hakemaan", Niemelä kysyi.

Lihakunnan mies lupasi järjestää auton seuraavalle päivälle.

Jos teuraskuljetusautoa ei olisi järjestynyt, Niemelä olisi päästänyt lehmät päiviltä omalla kiväärillään.

"Olin aivan loppu", Niemelä kertoo nyt. Vaikka tapahtuneesta on 15 vuotta, luopumisen tuska painaa vieläkin.

Niemelä viljeli sukutilaa, joka on ollut suvun hallussa 1600-luvulta lähtien.

Hän tunsi harteillaan niin menneiden kuin tulevien sukupolvien paineet.

Vajaan 30 lypsävän maitotila siirtyi Risto Niemelän nimiin vuonna 1982.

Vuonna 1990 valmistui omalla työllä tehty uusi pihattonavetta. Eläinmäärä pysyi kutakuinkin samana.

Lehmien hoito oli Niemelälle kutsumusammatti. Jo "hevosenpään kokoisesta" hän tiesi, että ryhtyy sukutilan jatkajaksi.

"Se tunne, kun on puolitoista tuntia poi'ittanut hiehoa yksin ja lopulta syntyy elävä vasikka..."

Samoin vastoinkäymiset, kuten yksittäisten lehmien menehtymiset, ovat jääneet Niemelän mieleen.

"90-luvun laman ja EU:hun liittymisen aikaan kaikki lähti alaspäin", Niemelä sanoo. Kannattavuus heikkeni.

Viljelijänä Niemelä kutsuu itseään toisinajattelijaksi. Hän ei halunnut käyttää "myrkkyjä", joita kasvinsuojeluaineiksi kutsutaan, eikä laajentaa.

Niemelän pieni ja luonnonmukainen – muttei kuitenkaan luomusäännösten mukainen – tila ei sopinut EU-ajatteluun.

Väsymys alkoi vuosituhannen vaihteessa ja paheni pahenemistaan.

"En ymmärtänyt pyytää apua", Niemelä harmittelee.

Uupumus äityi niin pahaksi, ettei hän nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin luopua lehmistä välittömästi. Poikakin oli jatkajaksi liian nuori.

Niemelän henkilökohtainen elämä oli lehmistä luopumisen jälkeen palasina.

Ensin tuli avioero. Seuraavana vuonna hänen isänsä kuoli.

Niemelän isä ei koskaan hyväksynyt poikansa päätöstä luopua lehmistä, eivätkä he saaneet välejä selvitettyä.

Niemelä ajautui viinan vietäväksi. Millään ei tuntunut olevan mitään väliä. Niemelä repi laskut. Lopulta menivät luottotiedot.

Loppukesästä 2004 ulosottomies kysyi, myykö Niemelä vai myyvätkö he maatilan pois.

Niemelä löysi itse ostajan. Pellot ja metsät olivat hyvässä kunnossa.

50-vuotisjuhlinta oli koitua Niemelän kohtaloksi. Koko kesän kestäneen ryyppyputken päätteeksi Niemelä joutui tajuttomana sairaalaan.

Hän kuvailee käyneensä "hankomiehen piikeissä" – pirun porteilla.

Kun hän sairaalassa heräsi, hän päätti, että alkoholi saa jäädä.

"Päätös on pitänyt. Alkoholinkäyttö loppui siihen", nyt 54-vuotias Niemelä kertoo.

Painajaiset ovat piinanneet Niemelää vuosia.

"Unissa olen eläinten kanssa ja kaikki epäonnistuu. Kaikki kaatuu päälle", hän kuvailee.

Niemelä näki painajaisia aluksi joka kerta, kun kävi kotitilalla. Nyt hän pystyy jo käymään tilalla ilman pahoja unia.

Myös haastattelupäivää edeltävänä yönä Niemelä näki painajaisia.

Haastattelun aikana Niemelä on jännittynyt. Suru paistaa silmistä, kun hän puhuu lehmienhoidosta.

Ammattitaitoista miestä pyydettiin luopumisen jälkeen lomittajaksi usealle tilalle, mutta Niemelä ei suostunut.

"Jos en omia lehmiä pystynyt hoitamaan, niin miten muiden?"

Omien lehmien lähdön jälkeen Niemelä ei ole juuri navetassa käynyt.

Niemelä haluaa rohkaista maanviljelijöitä hakemaan apua ja tukeutumaan niihin tahoihin, jotka ovat olemassa.

Tukea tarjoavat esimerkiksi maaseudun tukihenkilöverkoston vapaaehtoiset sekä Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela.

"Viranomaistenkin pitäisi herätä tarjoamaan apua", hän vaatii. Siinä vaiheessa, kun tuottaja on katkeamassa, hän ei ymmärrä hakea apua.

"Ei ole häpeä mennä kallonkutistajalle", Niemelä painottaa ja katsoo silmiin.

"Nuorilla tuottajilla on intoa. Se on hienoa", Niemelä pohtii. Häntä kuitenkin huolettaa, miten heille vanhemmiten käy.

"Ikätoverit, jotka ovat jatkaneet, ovat sanoneet, että silmukka on kiristynyt."

Niemelä tahtoisi ravistella yhteiskuntaa hereille. Esimerkkinä vaikuttamisen paikasta hän mainitsee Venäjä-pakotteet. Itänaapuriin menisi perunaa ja maitotuotteita, mutta tuontikielto estää.

"Lujilla ovat viljelijät tänä päivänä. Tuotteista maksetaan naurettavan huonoa hintaa. Ei se ole naurettavaa, vaan karua", hän korjaa sanavalintansa.

Varsinkin lypsykarjatilalliset ovat Niemelän mukaan liian lujilla.

"Lomalle ei pääse, vaikka tilalla olisi lomittaja."

Kännykkä on aina taskussa ja lehmät mielessä.

Niemelä asuu nyt uuden puolisonsa ja heidän poikansa kanssa muutaman kilometrin päässä kotitilaltaan Siikajoen Paavolassa.

Vanhaa kotitaloa asuttaa hänen vanhin poikansa, joka pitää siellä pientä hevostilaa. Pojan perhe on hankkinut viljelysmaata.

Niemelä on tehnyt metalliasentajan töitä eri paikkakunnilla komennuksien mukaan. Viisi viime kuukautta hän on ajanut betoniautoa Raahessa.

Väliin on mahtunut myös työttömyysjaksoja.

Nyt Niemelällä on pohdinnan paikka, mitä haluaisi tehdä "isona". Kouluttautuminen esimerkiksi metsäalalle kiinnostaa.

Kierros kotipihassa saa miehen hymyilemään.

Vuoden -59 Valmet käynnistyy kyselemättä. Pihanperällä on pino hirsiä savusaunaa varten. Puut hän kaatoi omalta tontilta.

Kevätaurinko paistaa Niemelän kasvoille.