Raha-asiat kannattaa laittaa kuntoon, kun syöpä iskee – helpottaa sekä sairastunutta että läheistä
"Miehille on tyypillistä puhua sairaudesta hirvimetsällä. Jalkaterän asennosta näkee, että tuo tukee minua."
Vakavan sairauden iskiessä käytännön asiat kannattaa järjestää niin, että sairas saa rauhassa sairastaa. Kuva: Jaana KankaanpääJoka kolmas suomalainen sairastuu elämänsä aikana syöpään.
Syöpä runtelee kehon lisäksi myös mieltä. Pelko syövän leviämisestä ja uusiutumisesta raastaa, hoidot väsyttävät ja voivat tuoda mukanaan elinikäisiä sivuvaikutuksia.
Silloin turvaa tuovat tutut, vanhat asiat, sanoo Suomen Syöpäyhdistyksen neuvontapalveluiden päällikkö Taina Häkkinen.
Neuvontapalvelussa rohkaistaan tekemään potilaan omia, rentouttavia juttuja: poimimaan puolukoita, kutomaan kangaspuilla, maalaamaan, käymään hirvimetsällä.
"Miehillä on tyypillistä puhua omasta tai jopa vaimon sairaudesta hirvimetsällä. Siellä on tuttu ja siksi turvallinen ympäristö, puhutaan samaa kieltä. Jalkaterän asennosta näkee, että tuo tukee minua tässä ehkä elämäni vaikeimmassa elämäntilanteessa", kertoo Häkkinen.
Sairastuneelle tärkeää on päästä puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, omista lähtökohdistaan – ilman esimerkiksi äidin, isän tai lapsen roolia.
Puhumisen lisäksi pitää selvittää talousasiat – ajoissa.
"Syövän tullessa pitää miettiä realistisesti, miten taloudellisesti selvitään pitkien hoitojen aikana, jos toisen tulot putoavat", sanoo Häkkinen.
Pitää miettiä, kauanko toinen on poissa töistä. Pankin kanssa voi neuvotella esimerkiksi, voisiko lainoista silloin maksaa vain korkoja.
Etenkin vanhemmilla pariskunnilla on usein työnjako, jossa mies hoitaa laskut ja nainen kodin. Vakavan sairauden tullessa molemmat tarvitsevat pankkitunnukset ja osaamisen rahaliikenteen hoitamiseen.
"Käytännön asiat kannattaa järjestää niin, että sairas saa rauhassa sairastaa. Se helpottaa sekä sairastunutta että läheistä."
"Joskus on myös pakko miettiä sitä tosiasiaa, selviytyykö puoliso vai ei. Miten asiat hoidetaan silloin?"
Lue myös (MTPlus): Syöpää sairastavia voi hieroa sairauden kaikissa vaiheissa – moni ei uskalla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
