Arvio: Puutarhakalenteri on hajamieliselle kätevä lunttilappu
Omille muistiinpanoille on kalenterissa mukavasti tilaa.Joka vuosi mietin, milloin tulevan kesän tomaatintaimet pitikään kylvää. Noheva puutarhuri kirjoittaisi sen muistiin, minä en.
Entä millaisista tomaateista piti nyppiä varkaat, mistä ei? Ja koska omenapuut olisikaan pitänyt leikata? Kun ei muista niin ei muista.
Niinpä Satokausikalenteri-perheeseen kuuluva Puutarhakalenteri on ihastuttava löytö. Siitä vastaukset on helppo plarata esiin: Tomaatti kylvetään maaliskuussa, ja silloin voi leikata myös omenapuut. Varkaat nypitään runko- mutta ei pensastomaatista.
Kalenterisivuilla on tilaa omille muistiinpanoille. Sekalaiset pikkulaput joutuvat hukkaan, tässä asiat säilyvät.
Kätevän pienikokoisen kirjan luvataan sisältävän kaiken, mitä kotipuutarhurin tulee tietää puutarhasta. No, ei ehkä ihan, mutta yli kymmenen napakkaa ammattipuutarhurin laatimaa asiantuntija-artikkelia ovat kyllä informatiivisia ja mukavia lukea.
Ja muistuttaahan kalenteri monesta asiasta, jotka muuten eivät edes kävisi mielessä. Esimerkiksi tammikuussa pitää muistaa pudottaa lumet kasvihuoneen katolta ja ravistella lumi pihapuiden oksilta. Ensin mainitun muistin viime talvena tehdä, mutta jälkimmäinen unohtui, ja sitten itkinkin ennen niin upean terijoensalavan kadonneiden muotojen perään!
Riikka Lamminpää: Puutarhakalenteri 2023. 167 sivua. Satokausi Media.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









