Vesa-Matti Loiria hoitanut Nona Alvessalo muistelee vielä kerran ystäväänsä: "Ja sitten tuli sen viimeisen sikarin aika"

Vesa-Matti Loirin esikoisalbumi nimikirjoituksella on yksi Nona Alvesalon aarteista. Kuva: Jaana Kankaanpää

Vesa-Matti Loirin esikoisalbumi nimikirjoituksella on yksi Nona Alvesalon aarteista. Kuva: Jaana Kankaanpää

Vuonna 1952 kävi Helsingin Pohjois-Haagassa kuhina, kun metsätontille rakennettiin alueen ensimmäistä, kaksi kerrostaloa käsittävää taloyhtiötä.

Alvesalon perhe muuttikin Santavuorentie viiteen 15. syyskuuta ja noin kuukautta myöhemmin Loirin perhe Santavuorentie kolmeen. Molemmat asunnoista olivat ensimmäisessä kerroksessa, joskin Loirien asunto oli hieman pienempi.

Loirin perheeseen kuuluivat isä Taito, äiti Lily ja pojat Vesa-Matti ja Pekka. Vesa-Matti oli menevää sorttia, ja hänet nähtiinkin aina pihalla, jos jotain tapahtui. Poika oli innostunut urheilusta, mutta soitti myös nokkahuilua ja luki kaunokirjallisuutta. Loirin perhettä voi kuvailla taiteelliseksi. Pojat saivat toteuttaa itseään ja aikuisiällä molemmille myönnettiinkin Pro Finlandia -mitali.

Alvesalon perheeseen lukeutui Jorma, jota kutsuttiin pihan poikien kesken Nonaksi. Nonan isä ei lopulta ehtinyt kauaa Santavuorentiellä asua, sillä hän kuoli 1955 Nonan ollessa 8-vuotias.

Hautajaispäivänä Nona lähti katsomaan muita poikia kolmostalossa olevan kivijalkakaupan edustalle, jonne porukalla oli tapana kokoontua.

Kaupan edessä yksi pojista kysyi Nonalta, miltä tuntuu, kun isä on kuollut. Hämmentynyt lapsi ei osannut kysymykseen vastata muuta, kuin että ei siinä mitään, saisi hän oman käpykakun.

Vajaa kaksi vuotta Nonaa vanhempi Vesku tuli keskusteluun väliin ja sanoi kuolemasta kyselleelle pojalle, että ei noin voi toiselta kysyä.

”Vesku sanoi, että tuosta meidän ystävyytemme lähti liikkeelle”, Nona Alvesalo muistelee.

Santavuorentie 3–5:n lapsia vuonna 1955. Loiri kolmas oikealta, jonka vasemmalla puolella Alvesalo. Kuva: Jorma Alvesalon kotialbumi

76-vuotias Jorma ”Nona” Alvesalo muutti 1970-luvun lopulla takaisin vanhempiensa hankkimmaan asuntoon. Asuntoa koristaa suuri kirjahylly, joka on täynnä cd-levyjä, lp-levyjä ja kirjoja. Kun tarkkaan katsoo, on monien levyjen päällä mustalla tussilla tehty allekirjoitus.

Ikkunalaudalla on pieni lipputanko, jossa olevaa suomenlippua auki olevasta parvekkeen ovesta puhaltava tuuli heiluttaa.

Keskellä asuntoa on hyvin istuttu sininen nojatuoli, joka osoittaa päin televisioruutua. Tältä ruudulta Alvesalo näyttää kuvaamiaan videoklippejä taiteilija Vesa-Matti Loirin viimeisistä elinkuukausista.

Vesa-Matti Loirin lapsuudenkoti Helsingin Pohjois-Haagassa. Kuva: Janiko Kemppi

Loiri oli itse pyytänyt Alvesaloa taltioimaan muistelmiaan ja lauluja, joita mestari jaksoi vielä esittää yhdessä ystäviensä kanssa. Alvesalon on tarkoitus purkaa yli 40 tuntia videomateriaalia siihen muotoon, että niistä voitaisiin tehdä dokumentti.

”Sitten, kun aika on kypsä”, hymyileväinen Alvesalo toteaa.

Kahden yli 70-vuotiaan talon välissä voi aistia historian havinan. Vuonna 1955 lapsia taloyhtiössä oli 172, joten pihalta ei leikkimisen ääniä puuttunut.

”Talviaikaan pihalle aurattiin korkea lumikasa, johon rohkeimmat hyppäsivät palotikkailta neljännen kerroksen korkeudeltakin. Taisi siellä korkeimmalla olla mukana Veskukin. Itse en uskaltanut kolmatta kerrosta korkeammalta loikata”, Alvesalo naurahtaa.

Kesällä vanhemmat järjestivät lapsille omat olympialaiset.

”Siellä juostiin 400 metrin aitoja, eli hypättiin pihalla olevan ainoan aidan yli. Veskun isä Taito oli rakentanut pihalle korkeushyppyyn tarkoitetun telineenkin”, Alvesalo muistelee.

Oppikoulun kolmannen luokan hiihtoloma vuonna 1960. Vasemmalla ylhäällä Vesa-Matti Loiri ja oikealla alhaalla seisomassa Alvesalo, johon nojaa Pekka Loiri. Kuva: Jorma Alvesalon kotialbumi

Alvesalo muistaa Loirin olleen lapsi, jolla riitti virtaa vaikka muille jakaa. Koulukin sujui ensimmäiset vuodet mallikkaasti. Myöhemmin urheilu ja muut jutut veivät nuoren näyttelijälupauksen huomion.

”Jo oppikoulun alusta alkaen Vesku oli mukana jos joissakin sketseissä ja näytelmissä. Vuonna 1962 Vesku oli mukana Huipulla tuulee -nuorisomusikaalissa. Siltä ohjaaja Mikko Niskanen oli bongannut hänet Pojat-elokuvan Jaken rooliin”, Alvesalo muistelee.

Myöhemmin nuori Loiri haki teatterikouluun. Ensimmäisellä hakukerralla nuori Loiri ei teatterikouluun päässyt, mutta seuraavana vuonna ovi aukesi.

Loiri asui Santavuorentiellä aina armeijapalvelukseensa asti. Teatterikoulun aikaan Loiri meni naimisiin Tuula Nymanin kanssa ja nuoripari muutti Pengerkadulle. Ensimmäisen kiinnityksen kaupunginteatteriin saatuaan Alvesalo ja Loiri olivat paljon yhdessä.

Vaikka Loiri oli menevä mies, kertoo Alvesalo, että hän ei ollut kuin kerran ystävästään huolissaan. Tämä huoli liittyi Loirin rahankäyttöön ja suuriin velkoihin 1980-luvulla. Asiasta Alvesalo ei kuitenkaan Loirille koskaan maininnut.

”Tuolloin mietin, että eihän tuo voi mennä noin. Menestyvän taiteilijan ei pitäisi painia tuollaisten rahaongelmien kanssa. Vesku oli aika holtiton rahan kanssa. Ravintoloissa hän tarjosi aina – jopa tuntemattomillekin”, Alvesalo kertoo.

Loiri lahjoitti hyvälle ystävälleen Keith Jarretin levykokoelman kiitoksena avusta. Kuva: Janiko Kemppi

Vaikka Loiri oli kiireinen, jäi hänellä aina aikaa ystäville. Yhteydenpito lapsuudenystävään kesti koko Loirin loppuelämän. Kasvokkaiset tapaamiset jäivät vähäisiksi ruuhkaisina vuosina, mutta puhelimeen Loiri vastasi aina.

”Elämänrytmimme olivat erilaiset. Vesku oli yöihminen ja minä olin päivätöissä. Tavattiin kuitenkin ajoittain ja Vesku lähetti aina konserttiliput, kun hän oli esiintymässä. Lisäksi sain aina uuden levyn omistuskirjoituksella.”

Kun on koko kansan Vesku, haluavat kaikki osansa. Hattuun julkisuus ei Alvesalon mukaan Loirilla noussut, mutta raskaaksi se ajoittain kävi.

Loirilla oli pakopaikka, jota Alvesalo kuvailee taiteilijan henkireiäksi. Lapin Inarissa sijaitseva Veskoniemen mökki oli taiteilijalle erittäin tärkeä paikka, jonne hän sai mennä rauhoittumaan.

Vielä viimeisinä vuosinaankin Loiri suuntasi Veskoniemeen. Vuosina 2020 ja 2021 Alvesalo taltioi useita videoita Loirista kertomassa tarinoita ja laulamassa.

Alvesalo ja Loiri Veskoniemessä syyskuussa 2021. Kuva: Jorma Alvesalon kotialbumi

Alvesalo kertoo huomanneen Loirin kunnossa muutoksen vuoden 2021 Veskoniemen reissun jälkeen. Loirille sattui paha haaveri, joka lähensi kaveruksia entisestään.

”Vesku kaatui pahasti kotonaan, ja vasen olkapää meni ihan päreiksi. Auttelin Veskua hoitoprosessin ajan, kun jalat eivät toimineet enää entiseen tapaan. Myöhemmin talvella Veskulla ei meinannut mennä ruoka enää alas. Itse sain tuolloin koronan, enkä voinut käydä katsomassa Veskua.”

”4. tammikuuta 2022, Veskun täyttäessä 77 vuotta, vein Veskun Eiran sairaalaan. Vesku oli huonossa kunnossa, ja hänet otettiin osastolle. Hain Veskun kotiin tammikuun lopulla, kun hän oli saanut syöpädiagnoosin. Veskulle oli annettu enintään kuusi kuutautta elinaikaa.”

Alvesalon mukaan Loirin oli vaikea pyytää apua. Alvesalo alkoi kuitenkin kuljettaa Loiria sairaalaan. Alvesalo kävi Loirin kanssa Eiran sairaalassa myös syöpädiagnoosin jälkeen.

”Veskun lääkäri sanoi Loirille, ettei hän pärjäisi kotona yksin. Totesin, että ei siinä mitään, minä muuttaisin Veskun luo. Vesku sanoi, että hän maksaisi minulle, mutta siihen sanoin, että sitten en tule. Asia oli sillä selvä. Minulle oli itsestäänselvyys, että en menisi sinne rahan takia”, Alvesalo kertoo.

Alvesalo purkaa kaikkiaan 40 tuntia videomateriaalia, jota hän kuvasi Loirista. Kuva: Jaana Kankaanpää

Sairaudesta huolimatta Loiri jaksoi ottaa vastaan vieraita, joista monet olivat taiteilijoita ja artisteja, kuten hän itse. Alvesalo esitteli muistitikultaan useita videoita, joissa Loiri intoutuu laulamaan kappaleita vielä viimeisinä päivinäänkin.

”Veskun pää oli terävä aina loppuun asti. Hän muisti laulujen sanat ja pystyi heittämään vitsejäkin”, Alvesalo toteaa.

”Ihailin Veskun suhtautumista sairauteen. Hän sanoi, että nyt olisi hänen aikansa mennä ja hyväksyi sen. Uskon, että Vesku tunsi eläneensä toivomansa elämän. Mehän kaikki teemme virheitä, mutta Vesku ei niihin jumittunut”, Alvesalo toteaa.

Loiri ja Alvesalo Espoossa toukokuussa 2022. Kuva: Nona Alvesalon kotialbumi

Alvesalo asui Loirin kanssa Espoossa puoli vuotta. Alvesalo oli Loirin vierellä viimeiseen asti, kun taiteilija oli siirretty jo sairaalaan viimeisinä päivinään. Viimeisenä iltana Loiri oli soittanut Alvesalolle ja sanonut, että hänelle maistuisi sikari. Alvesalo oli mennyt paikalle ja auttanut Loirin tupakkahuoneeseen.

”Vesku tuskin edes poltti sikaria ja oli hyvin väsynyt. Me molemmat taisimme tietää, että tämä olisi Veskun viimeinen sikari. Kun Vesku oli autettu takaisin sänkyyn, hän otti vielä kädestäni kiinni. Kun olin lähdössä, Vesku vielä huikkasi perään: ”Nona. Kiitos.” Tiesin, että Veskun oli aika mennä pois”, Alvesalo kertoo ja hiljentyy.

Vesa-Matti Loiri nukkui pois 10. elokuuta 2022.