PASSIPAIKALLA Työtä ja työaikaa

Hallituspuolueen poliitikko saa viisaan maineen vaatimalla asioita, jotka vääjäämättä tapahtuvat. Oppositiossa menestyy vastustamalla sellaista, josta on jo päätetty luopua.

Sosialidemokraattien yhden kesäkokouksen pääteemana oli vastustaa vuotuisen työajan pidentämistä sadalla tunnilla eli puoli tuntia päivässä. Monet mediat ja asiantuntijat ovat torjuneet samaa koko kesän.

Vaatimus saattoi esiintyä keväällä Juha Sipilän (kesk.) uuden hallituksen haaveileman yhteiskuntasopimuksen luonnospaperissa.

Myöhemmin hallitus ei ole työajan pidennyksestä täsmällisiä lausunut. Joku tutkimuslaitos tietysti ehti laskea työaikahyppäyksen verrattomat vaikutukset kansantalouden tuottavuuteen.

Yleensä on niitä, jotka tekevät työtä, ja niitä, jotka tekevät työaikaa. Makroekonomistisen teoriaherran tuottavuuslaskelmat horjahtavat jo tässä vaiheessa.

Kesähevosen paluu

Työajan pidennys kaluttiin viimeksi vuosi sitten. Kokoomuksen uudeksi ryhmänjohtajaksi maatalousministeri Petteri Orpon jälkeen valittu Arto Satonen karautti sillä ratsulla julkisuuteen.

Satonen ei tietenkään ollut teemaa itse keksinyt. Etelärannan pojat olivat valinneet hänelle kesähevosen, joka aika nopeasti ammuttiin uuden johtajan alta.

Yhteiskunnan tasolla

on mennyt niin, että 1990-luvun alun lamaan asti työaikaa vieraan leivissä lyhennettiin. Sen jälkeen tuuli puheissa kääntyi. Kulmapisteitä olivat yleislakolla synnytetyt pekkaspäivät sekä vekslailu arkipyhillä.

Yhteiskuntamoraalin vuoksi virkamiesten työaikaa oli pidennettävä muiden palkansaajien tasolle. Vaikka porukkaa on vähennetty, jäljelle jääneille on pitänyt keksiä uutta tekemistä. Siinä norminpurkutalkoiden hankala tausta.

Pelleilyä numeroilla

Perjantain jälkeen ruvetaan hiljalleen miettimään, löytyykö tämän yhteiskuntasopimuksen raunioista jotain käyttökelpoista.

Muodollisesti Sipilän hallituksen yritys karahti, kun SAK ilmoitti, ettei se lähde tavoittelemaan mitään täsmällisiä prosenttilukuja. Jonkun piti se ääneen sanoa.

Tuloneuvottelut olivat aikoinaan mahdotonta sirkusta,

kun kaikki linnoittautuivat omien prosenttilukujensa taakse. Sitten keksittiin tulopoliittinen selvitystoimikunta eli tuposeto, joka laski yhteiset numerot neuvottelujen pohjaksi.

Jo liittotason todellisuus pysyi silti kirjavana.

Toistaiseksi ei ole instanssia, joka kaikkien mieliksi osaisi laskea, miten viiden prosentin kilpailukykyhyppäys syntyisi. Etsipä kaksi ekonomistia, joka ovat yhtä mieltä, miten

kilpailukyky numeroilla määritellään.

Sen sijaan ay-liike höpisee joutavia, kun se kutsuu hallituksen vaihtoehtoisia suunnitelmia uhkailuksi. Jokainen reipas valtiovarainministeri on esittänyt tupo-neuvottelijoille giljotiineja ja kiikkulautoja.

Johtajat huudetaan

Laajasti on kerrottu, miten opposition varajohtaja Antti Rinne (sd.) on ollut kesän poissa julkisuudesta. En ole huomannutkaan.

Kaikki ovat huomanneet ja tuominneet, kun ulkoministeri Timo Soini (ps.) piti parin viikon kesäloman. Rinne ehti julkisuuden ulkopuoleltakin tuomita Soinin monessa yhteydessä.

Perussuomalaisten on ennustettu hajoavan, kun Soini on Kreikan tukemisessa kääntänyt takkinsa tai puolueen rasistiset ja kiihkokansallisromanttiset ainekset mekkaloivat.

Timo Soini itse on todennut, että hän johtaa, koska Turun puoluekokous antoi hänelle yksimielisen mandaatin.

Perussuomalaisten puoluekokouksen ainoa tehtävä on valita puolueen puheenjohtaja. Samaan demokratian rappioon ovat tiivistyneet vähitellen kaikkien muidenkin puoluekokoukset.

PEKKA ALAROTU

Avaa artikkelin PDF