Elokuvahistorian viilein tutkija innoitti kokonaisen sukupolven arkeologeja
Ensimmäinen Indiana Jones oli ehdolla parhaan elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi.
Kadonneen aarteen metsästäjien ensimmäisessä kohtauksessa Indiana Jones (Harrison Ford) löytää kultaisen idolin. Kuva: NelonenViihdeteollisuuden tunnetuin puuseppä Harrison Ford näytteli 1980-luvulla seikkailija-arkeologia Indiana Jonesia samannimisessä elokuvasarjassa. Elokuvia tehtiin alkujaan kolme osaa, jotka ohjasi useilla Oscar-pysteillä palkittu Steven Spielberg. Tähtien Sota -elokuvistaan tunnettu George Lucas oli yksi käsikirjoittajista. Vuonna 2008 sarja täydentyi neljännellä elokuvalla.
Indiana Jones sarjan kolme ensimmäistä osaa voittivat yhteensä seitsemän Oscar-palkintoa. Viisi niistä myönnettiin sarjan ensimmäiselle osalle Kadonneen aarteen metsästäjät. Se palkittiin muun muassa parhaasta filmi- ja äänieditoinnista sekä parhaista visuaalisista tehosteista. Ensimmäinen Indiana Jones oli ehdolla myös parhaan elokuvan kategoriassa.
Alkuperäisen trilogian kaksi muuta osaa ansaitsi kumpikin yhden Oscarin. Tuomion temppelille palkinto myönnettiin parhaista erikoistehosteista ja Viimeiselle ristiretkelle parhaasta äänitehosteiden editoinnista.
Indiana Jones -elokuvat ovat toiminnantäyteisiä seikkailufilmejä. Päähenkilö matkustaa ympäri maailmaa jahdaten salaperäisiä aarteita. Elokuvasarjalla on ollut myös todellisia vaikutuksia. Indiana Jonesit innostivat nuoria arkeologian opintoihin.
Trilogian kahdessa osassa näytellyt John Rhys-Davies kertoi vuonna 2015 National Geographic -lehden haastattelussa tavanneensa ”ainakin 150–160 professoria, luennoitsijaa ja arkeologia”, jotka tulivat alalle Indiana Jonesin ansiosta.
Alkuperäiset kolme elokuvaa voi katsoa tulevalla viikolla Neloselta. Ensimmäinen ja toinen osa nähdään viikonloppuna, kolmas osa tulevana perjantaina.
Kadonneen aarteen metsästäjät, Nelonen, lauantaina 20. helmikuuta kello 23.30.
Indiana Jones ja tuomion temppeli, Nelonen, sunnuntaina 21. helmikuuta kello 21.35.
Indiana Jones ja viimeinen ristiretki, Nelonen, perjantaina 26. helmikuuta kello 21.35.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
