Olivatko asiat ennen paremmin lastenpsykiatri Jari Sinkkonen? – "nykypäivän miehet ovat parempia isiä"
Miesten ja poikien puolestapuhuja on ylpeä tämän päivän miehistä.
Moni isä haluaa toimia omien lasten kanssa eri tavalla, kuin oma isä, kertoo Jari Sinkkonen. Kuva: Sanne KatainenLastenpsykiatri Jari Sinkkosen mielestä miehet ovat tänä päivänä hukassa. Heidän on usein vaikea hahmottaa, mitä heiltä odotetaan. Silti he ovat isinä parempia kuin entisajan miehet.
Isyyttä on monenlaista, ja parisuhde on sen muodostumisessa valtavan tärkeä. Sinkkonen näkee, että isyys on sadan vuoden aikana kehittynyt isoin harppauksin. Hän on ylpeä nykyajan miehistä.
”Kannustan tunnepitoisempaan kasvatukseen. On tärkeä osata myöntää lapselle tunarointinsa.”
Myös lapsuus on muuttunut sadassa vuodessa. ”Nykypäivän lapset ovat valtavan paljon terveempiä ja pidempiä. Ravitsemuksesta johtuen puberteetti on aikaistunut. Ennen nuoriso tuli murrosikään 17 ikävuoden paikkeilla.”
”Sata vuotta sitten oli ankaraa kurikasvatusta. Häpeärangaistukset olivat yleisiä. Lapset tekivät nurisematta paljon töitä liian nuorina.”
Sota-aikana naiset joutuivat kantamaan paljon ennen perinteisesti miehille kuuluneita vastuita.
”Sodasta miehet palasivat melkein sekopäisinä takaisin. Ahdistustaan moni lievitti alkoholilla ja amfetamiinin sukuisella lääkepulverilla. Monet suomalaiset kantavat kovakouraisten ja äkkipikaisten sodassa traumatisoituneiden isien perintöä.”
”Osa 1950- ja 1960-lukujen lapsista on halunnut toimia isinä eri tavalla kuin heidän omat isänsä. Osa on lipsahtanut lepsuilun puolelle.”
Rajojen asettamiseen liittyy tietty aggressio. ”Nykyään vanhempien on vaikea sietää sitä sekä lapsessa että itsessään, mutta rajojen asettaminen on välttämätöntä.”
”Curling-vanhemmuus on osittain seurausta omien vanhempien kasvuoloista. Hirveän tärkeä prosessi kasvattajana on miettiä omaa kasvatustaan. Ihminen voi hätkähtää huomatessaan kuulostavansa äidiltään. Toinen tietää, ettei halua toimia samalla tavalla kuin oma isä.”
”Onnellinen lapsi -kirjaani valmistellessani tein löydön, jonka mukaan lapset antavat kaiken muun anteeksi paitsi epäoikeudenmukaisuuden. Häpäiseminen, nolaaminen ja epäoikeudenmukaiset syytökset jäävät mieleen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
