Juna on Juupajoella kohtalon kysymys
Pirkanmaan toiseksi pienin kunta elää asukkaista ja lapsiperheistä, jotka puolestaan tarvitsevat junaliikennettä.Junaliikenteen säilyminen on yksi Juupajoen kunnan kohtalon kysymyksistä.
”Henkilöjunaliikenteestä on taisteltu nyt vuosi. Liikennettä oltiin lakkauttamassa vuosi sitten kokonaan. Valtio palautti vuoroista osan ja me alueen kunnat eli Juupajoki, Orivesi, Mänttä, Vilppula sekä Tampere ostimme yhdessä osan vuoroista”, kertoo Juupajoen kunnanjohtaja Pirkko Lindström. Joulukuun puolestavälistä alkaen päivittäisiä vuoroja on jälleen kolme.
Niiden ansiosta Juupajoelta pystyy käymään junalla esimerkiksi Tampereen keskustassa töissä normaalin virka-ajan puitteissa.
”Täältä lähtee juna 7.00 ja sieltä takaisinpäin 16.15 eli kotona on viideksi. Se tarkoittaa, että perheen arki voi pyöriä helposti. Junaliikenne tuo saavutettavuutta. Se on vaivatonta, nopeaa ja sitä ei ole joka kunnassa. Olemme siis onnekkaita.”
Lindströmin mukaan perheet miettivät nykyään melko tarkkaan, mihin juurensa kasvattavat. Julkinen liikenne tarjoaa tärkeän psykologisen lisän, kun sijaintipaikkaa harkitaan.
”Sitä kautta saavutettavuudella on merkitystä myös alueen asuntokauppaan. Juupajoelta saa omakotitaloja kohtuulliseen hintaan. Tilastojen mukaan emme ole ihan vertailujen pohjalla, mutta rahalle saa täältä hyvin vastinetta. Kiinnostustakin näyttää olevan, koska myyntiajat ovat maakunnan keskiluokkaa..”
Lindström tuntee tosiasiat. Pieni kunta ottaa aina mielellään työikäisiä pariskuntia ja lapsiperheitä vastaan.
”Ihmiset miettivät hyvin realistisesti kannattaako omakotitalosta maksaa 250 000 euroa. He miettivät saako sitä koskaan myytyä eteenpäin. He miettivät myös millaista arki on kyseisen kodin ympärillä. Kun nämä vastaukset ovat perheen mieleen, pieni kunta on hyvin kiinnostava paikka asua.”
Juupajoella on noin 2000 asukasta. Muuttotappiokunnan ikärakenne ei ole toivoton, sillä lapsia on aiemmin syntynyt 20–25 vuosittain. Kunnan työpaikkaomavaraisuus lähentelee sataa.
”Merkittävimmät työpaikat ovat sahateollisuudessa; UPM:n Korkeakosken saha sekä JPJ Woodin yksityinen saha. Niissä on työpaikkoja yhteensä vain 130. Puolustusvoimien strateginen kumppani Millog työllistää lisäksi noin 60.”
Juupajoki on myös Pirkanmaan toinen yliopistopaikkakunta. Helsingin yliopiston Hyytiälän toimipiste työllistää noin 20 henkilöä.
”Juupajokea on kutsuttu Pikku-Pohjanmaaksi. Yrittäjyys on täällä selkeä vaihtoehto työllistää itsensä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

