Mikä on tieteen asema maatalouden kriisin selättämisessä? – ”Keskustelu on keskustelua, mutta ratkaisut ja toiminnan kehittäminen ovat jotain muuta”

Maanviljely on Ritva Toivoselle tuttua sekä akateemisesta että käytännön näkökulmasta. Hän on kotoisin viljelijäperheestä, ja hän asuu puolisonsa kotitilalla, jossa tämä työskentelee päätoimisena viljelijänä. Kuva: Juha Sinisalo

Tuleeko yliopistoista pelkästään ”kaiken maailman dosentteja” entistä pääministeriä Juha Sipilää mukaillen? Onko tieteellisellä tutkimuksella käyttöä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa tai ruohonjuuritason maataloustyössä?

Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Ritva Toivosella on akateemisesta urastaan huolimatta vahva ote käytännön maataloustyöhön.

Viljelijäperheen kasvatti asuu aviomiehensä kanssa maatilalla Euran Kiukaisissa, jossa he ovat viljelleet maata jo vuodesta 1987.

Nykyisin he tuottavat muun muassa sokerijuurikasta ja pakastehernettä. Lajivalikoimaan on kuulunut myös kurkkua, kurpitsaa ja sokerimaissia, lähinnä torimyyntiin.

Voi siis hyvällä syyllä uskoa, että tälle dosentille maatalousyrittäjän arki on tuttua ja omakohtaista.

Tutkijan urallaan Toivonen on keskittynyt metsäekonomiaan ja markkinointiin, mutta johtaa dekaanina koko maatalous- metsätieteellistä tiedekuntaa.

Hän näkee tieteen aseman vahvaksi niin maatalouden kriisin hoidossa kuin laajemminkin yhteiskunnassa.

”Tässä ajassa on tilausta tieteelliselle tiedolle. Venäjän aloittama hyökkäyssota ja koronapandemia ovat nostaneet ruokaan ja maatalouteen liittyvää kiinnostusta.”

Mutta missä tieteen ääni kuuluu?

Näkyvintä keskustelua huoltovarmuudesta ja ruuantuotannosta käydään perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa. Maatalous-metsätieteellistä tiedekuntaa ei juuri näy keskusteluissa.

Äänessä ovat esimerkiksi poliittiset päättäjät ja maatalousyrittäjien etujärjestöt, kuten Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) tai ProAgria.

Tieteen tehtävä on kuvata tutkittavia ilmiöitä ja tuottaa niistä puolueetonta tietoa. Toivonen muistuttaa, että tiedekunta ei organisaationa ota kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Yksittäiset tieteentekijät ottavat osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta he puhuvat aina omalla äänellään – niin tekee Toivonenkin nyt.

Tieteilijän näkökulmasta julkisen keskustelun ongelmana on, että esiin nousee helposti jokin sinällään tärkeä mutta yksittäinen osa-alue esimerkiksi ruokajärjestelmästä, kertoo Toivonen.

”Jos katsotaan yhtä yksittäistä osatekijää tai ajan hetkeä, päädytään mahdollisesti eri lopputulokseen kuin jos katsottaisiin dynaamista kokonaisuutta”

Tieteessä operoidaan juuri laajojen kokonaisuuksien parissa, esimerkiksi ruokajärjestelmän ilmastovaikutusten ymmärtämiseksi.

Toivonen kuitenkin korostaa, että erilaisia tulokulmia tarvitaan yhteiskunnallisessa toiminnassa ja tutkimuksessa.

Toivonen on työskennellyt erilaisissa organisaatioissa, joissa tutkimustieto jalostuu yhteiskunnan käyttöön, esimerkiksi Lukella tutkijana sekä Pellervon taloustutkimuksessa metsäekonomistina ja tutkimusjohtajana. Hän on toiminut myös lukuisissa luottamustehtävissä, muun muassa metsänhoitoyhdistyksessä ja Työtehoseurassa.

Asiantuntijoiden koulutus onkin yksi väylä, jota pitkin tieteellinen tieto kulkee yhteiskunnan käyttöön.

Tärkeää on myös koota tutkijoita ja eri sidosryhmien edustajia yhteen. Tiedekunnan tutkijoita on osallistunut esimerkiksi ruokafoorumiin ja metsäfoorumiin.

Niissä on pohdittu tänä vuonna muun muassa tulevaisuuden kehitystarpeista koulutuksessa, Toivonen kertoo.

Hänen mukaansa tiedekunta lisäksi tukee tutkijoitaan järjestämällä itse erilaisia tilaisuuksia ja tarjoamalla koulutusta viestintään.

Näin yhteiskunnan toimijoiden tarpeet ja näkemykset tulevat tutkijoiden tietoon, ja vaihdossa annetaan viimeisintä tieteellistä tietoa.

”Tämä ei tietenkään ole sellaista keskustelua, joka näkyisi esimerkiksi somesaiteilla.”

Toivonen kertoo, että suunnitelmissa on lisätä päättäjien ja tutkijoiden vuorovaikutusta esimerkiksi kutsumalla eduskunnan valiokunnista ja ministeriöistä päättäjiä kampusvierailuille.

Ruokajärjestelmän ja ruuan lisäksi luonto ja eläimet ovat Ritva Toivoselle omakohtaisia ja tärkeitä asioita. Mukana kuvassa on Lennart-kissa. Kuva: Juha Sinisalo

Jos entinen pääministerimme oli varautunut tiedettä kohtaan, kuulee arkikeskusteluissakin usein epäilevää suhtautumista tutkimuksiin ja tieteeseen.

Teoreettisen tiedon parissa työskentelevä tutkija vaikuttaa helposti olevan valovuosien päässä ruohonjuuritason maataloudesta tai ruuantuotannosta.

Maataloustieteen alan tutkijoilla on kuitenkin usein läheinen suhde käytäntöön esimerkiksi oman tai perheensä tilan kautta.

Toivosen mukaan esimerkiksi kotieläin- ja kasvinviljelytiede sekä agroteknologia ovat vahvasti kytköksissä alkutuotantoon. Viljelijöiden kanssa tehdään paljon yhteistyötä.

Esimerkiksi tuholaisia ja tauteja kestävien viljelylajikkeiden jalostus sekä energiaan ja lannoitteisiin liittyvä kiertotalouden kehitystyö vaativat koe- ja pilottitoimintaa käytännön olosuhteissa.

Tieteellisen tiedon tuominen käyttöön – siis yhteiskunnallinen vaikuttavuus – on tärkeässä osassa yliopiston strategiaa.

Tiedeyhteisö tuottaa tietoa, joista ProAgrian kaltaiset yhteiskunnan toimijat jalostavat materiaaleja käytännön työhön. Myös yksittäiset tutkijat osallistuvat erilaisten oppaiden tekoon.

”Tieto muutetaan käytännön toimiksi yhteiskunnassa kouluttamalla uusia osaajia, innovaatiotoiminnalla ja tieteen tarjoamilla uusilla ratkaisumahdollisuuksilla.”

Esimerkiksi Viikki Food Design Factoryssa kehitetään uusia ruokainnovaatioita muun muassa opiskelijoiden, tutkijoiden ja yritysten voimin.

Toivonen mainitsee, että tiedon muokkaaminen yleistajuiseen, sovellettavaan muotoon on kuitenkin haastavaa, sillä yliopiston julkaisut ovat pääosin tiedeyhteisön sisäiseen keskusteluun tarkoitetussa muodossa.

Yhteiskunnan kehittyessä myös tiedekunnan on kehitettävä toimintaansa. Viestinnän tapojen nopeaan murrokseen pyritään reagoimaan, Toivonen toteaa.

Esimerkiksi sosiaalinen media on ympäristö, jonka käytännöt vaativat vielä totuttelua ja opettelua. Tiedekunta kannustaa tutkijoitaan aktiivisuuteen keskusteluissa.

Yliopiston ydintehtävä on silti edelleen uuden tieteellisen tiedon tuottaminen ja siihen perustuva opetus.

”Keskustelu on keskustelua, mutta ratkaisut ja toiminnan kehittäminen ovat jotain muuta.”

Toivonen kertoo, että maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan toimintaedellytykset ovat talouden vuoksi olleet koetuksella.

Noin puolet tiedekunnan 43 miljoonan euron budjetista koostuu valtion perusrahoituksesta. Valitettavasti se ei ole kasvanut samassa tahdissa kulujen kanssa.

Hän iloitsee julkisen rahoituksen riittämättömyydestä huolimatta hedelmistä, joita tiedekunnan työ on tuottanut.

Kansainvälisesti menestyneiden tutkijoidensa ansiosta tiedekunta on kasvavassa määrin pystynyt lisäämään kilpaillun tutkimusrahoituksen osuuttaan.

Tätä rahoitusta tiedekunta saa esimerkiksi Suomen Akatemiasta, säätiöiltä sekä EU:n rahoitusohjelmista.

Toivonen tähdentää, että ruokajärjestelmän toimintakyvyn ja myönteisen kehityksen kannalta on tärkeää, että jokaisen tahon toiminta ruokaketjussa on kannattavaa ja kokonaisvaltaisesti kestävää.

Lue myös:

Maa- ja metsätalousopetus menettänyt resursseja tieteenaloista eniten — yhteiskuntatieteet suurin voittaja yliopistojen rahanjaossa

Maatalous- ja metsätieteellisen koulutuksen huvenneet resurssit huolettavat ministeri Hanna Kososta: "Alan koulutus ja tutkimus on tärkeää koko maailman tulevaisuudelle"