Hetkessä eläjä löysi rauhan Savon maaseudulta – vuodet Yhdysvalloissa opettivat ja vahvistivat Maajussi-Tarjaa

Mansikanviljelijä Tarja Lappalainen kertoo nauttivansa jokaisesta aamusta tilallaan. Kuva: Timo Villanen

Riistavetisen Tarja Lappalaisen tie mansikanviljelijäksi ei ollut kaikkein suorin. Lähtiessään Yhdysvaltoihin 29-vuotiaana hänen oli miltei mahdotonta aavistaa, että elämä toisi hänet vielä takaisin kotiseudulle.

Lähdön taustalla oli rakkaus. Hän tapasi puolisonsa nettideittisovelluksen kautta.

”Viestittely hoitui sähköpostitse ja meillä synkkasi heti kommunikoidessa. Jo silloin minulla oli yhtä nopeat liikkeet kuin nyt”, Lappalainen naurahtaa.

Päätös kypsyi nopeasti, eikä lähteminen ollut vaikea valinta Lappalaiselle. Asuminen vieraassa maassa opetti paljon avoimella asenteella varustetulle naiselle.

”Saksa oli pitkään unelmamaani. Jälkeenpäin ajatellen olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että päädyin Yhdysvaltoihin. Ihmiset ovat siellä niin innostuneita ja omat luonteenpiirteeni pääsivät kehittymään siinä kulttuurissa.”

Itseään positiiviseksi, iloiseksi ja spontaaniksi kuvaileva Lappalainen asui lopulta 20 vuotta Yhdysvaltojen suurkaupungeissa Seattlessa ja San Diegossa. Sopeutuminen uuteen kulttuuriin ei tuottanut Lapinlahdella kasvaneelle Lappalaiselle ongelmia.

”Minulla oli jo au pair -taustaa ja olen aina ajatellut, että minut voi tiputtaa mihin tahansa päin maapalloa ja sopeudun sinne. Olen aina elänyt hetkessä, enkä murehdi liiaksi, mitä siitä seuraa.”

Kauppaoppilaitoksesta valmistunut Lappalainen ehti ennen lähtöään työskennellä Radiolinjalla Helsingissä. Yhdysvalloissa ensimmäiset kymmenen vuotta kuluivat kotiäitinä kolmelle lapselle.

Myöhemmin hän opiskeli sisustussuunnittelijaksi ja työskenteli keittiö- ja kylpyhuoneremontteja tehneessä yrityksessä. Sittemmin hän siirtyi sisustuskauppaan, josta irtisanoutui, kun luvattua ylennystä ei kuulunut.

Jälleen hän putosi kuitenkin jaloilleen. Yhdysvalloissa töitä riitti tekevälle, eikä ansioluetteloiden perään kyselty liikoja. Niinpä Lappalaisen tie vei ystävien ja YouTuben opein keittiökaapistojen maalaajaksi.

”Jossain kohtaa ihmettelin itsekseni, että kauas on tultu, kun maalailen Kalforniassa keittiökaapistoja”, hän naurahtaa.

Avioeron myötä elämässä tapahtui suuri murros vuonna 2012.

”En koskaan ajatellut, että eroaisin ja ero oli pitkään mielessäni kirosana. Mietin päätöstä pitkään, eikä sillä kertaa kyseessä ollut todellakaan äkkilähtö.”

Eteenpäin katsova asenne auttoi kuitenkin selviämään rankasta kokemuksesta.

”Vastoinkäymisten kohdalla olen aina halunnut ajatella, että kaikki menee kuten on tarkoitettu. En jää vellomaan suruihin.”

Vaikka Lappalainen sopeutui Yhdysvaltoihin, hän kertoo samalla aina ikävöineensä Suomea. Osasyyksi hän epäilee sitä, ettei ollut enää aivan nuori lähtiessään.

”Ehkä sen takia ikävä juuri heräsikin. Monet parikymppisenä lähteneet amerikkalaistuvat helposti. Itselläni identiteetti oli ehtinyt rakentua jo ennen lähtöä.”

Ikävää ruokki etenkin se, että monet perheen ja suvun tärkeät juhlat jäivät välistä. Lappalainen halusi kuitenkin pitää aktiivisesti yllä suhdetta kotimaahan. Hänelle oli myös tärkeää, että lapset kasvoivat kaksikielisiksi ja oppivat äitinsä tunnekielen.

Myös kesälomamatkat toivat Lappalaista ja hänen perhettään kotiseudulle Savoon. Hänen omilla vanhemmillaan oli Riistavedellä kesäpaikka, jossa ajatus paluumuutosta virisi kesällä 2014.

”Olin pienestä saakka haaveillut maalla asumisesta. Kun katselin ikkunasta järvelle, aloin miettiä, että tässähän minulla on se maaseutu edessäni.”

Kesäpaikka oli tarkoitus myydä Lappalaisen isän täyttäessä 80 vuotta. Tilaisuuksiin tarttuva tytär veti kuitenkin aikeet takaisin, ja päätti alkaa viljelemään tilalla mansikkaa. Rohkeutta ei puuttunut, sillä hänellä ei ollut taustallaan aiempaa viljelykokemusta.

”Eihän minua alkuun niin tosissaan otettu, kun työt ovat olleet lyhyitä ja lähdöt nopeita”, Lappalainen naurahtaa.

Ajatusta paluumuutosta vauhditti se, että kaksi vanhinta lasta olivat jo ehtineet muuttaa Suomeen. Myös kolmas lapsi päätyi lopulta Suomeen, äitinsä jälkeen.

Lappalaisen muutto toteutui vuonna 2018, jolloin neljän hehtaarin alalta korjattiin myös ensimmänen mansikkasato. Yrittäjyydessä eteenpäin on vienyt tekemällä oppii -asenne.

”Ostin taimet, laitoin ne maahan ja aloin katselemaan, mitä niillä tehdään. Jos olisin opiskellut ensin pari vuotta, päätös olisi saattanut jäädä tekemättä. Nyt voin sanoa jo jotain oppineeni tästä hommasta.”

Lappalainen kertoo nauttivansa jokaisesta päivästä Riistavedellä.

”Joka aamu on kiva herätä töihin, kun riittää puuhailtavaa. Tämä on monipuolista ja haastavaa, eikä tilalla tule koskaan täysin valmista. Minulle kuitenkin sopii se, ettei kaikki ole niin arvattavaa.”

Hän kertoo viihtyneensä aina maaseudun askareissa. Lapsuuden kesinäkin hän meni mieluusti navetan töihin serkkujen keskittyessä lastenleikkeihin. Paluumuuton myötä hänen haaveensa maalla asumisesta onkin toteutunut.

Lappalainen on ehtinyt elämässään moneen. Lähitulevaisuuden suunnitelmana on tehdä myös nuohoojan töitä hiljaisempina vuodenaikoina. Kuva: Timo Villanen

Tänä syksynä Lappalainen osallistuu Maajussille morsian -ohjelmaan. Päätös ohjelmaan hakeutumisesta syntyi Lappalaiselle tyypilliseen tapaan ripeästi.

”Monta vuotta ystävät ovat jo kehottaneet hakemaan ohjelmaan tai sanoneet ilmoittavansa minut sinne. Taas tuli yksi pyyntö marraskuussa, ja silloin ajattelin, että haen nyt sitten itse samantien.”

Lappalainen kertoo haluavansa nauraa ja kaipaakin kumppanilta huumoria, positiivisuutta ja maalaisjärkeä. Hänen mukaansa pelkkä yhteisen arjen pyörittäminen ei riitä pitämään rakkautta yllä, vaan kahden ihmisen välille täytyy syntyä henkinen yhteys.

Lappalainen myöntää olevansa idearikas ihminen ja hän toivookin löytävänsä vastaanottavaisen kumppanin. Sellaisen, joka huomaa ja kuuntelee hänen ideoitaan, vaikka ne eivät aina olisikaan toteuttamiskelpoisia.

”Huomaaminen ja huomioiminen ovat eri asia. Minulle ei tarvitse tuoda kukkapusseja päivittäin, mutta haluan tulla nähdyksi sellaisena kuin olen.”