Yrittäjä maksoi omasta pussistaan 200 joulukuusta ja pystytti ne Rovaniemen keskustaan – perinteeksi muuttunut tempaus käynnistyy nyt ennätysaikaisin, sillä monien arvellaan viettävän joulua ulkomailla
Reilut parisataa joulukuusta nousee Rovaniemen kävelykadulle jo ensi viikolla. Tapahtuman juuret ovat viiden vuoden takana.
Rovaniemeläiset Maikku ja Jussi Raittimo iloitsevat, kun kaupungin keskusta saa jouluisen ilmeen nyt jo lokakuussa.Ensi tiistaista 26. lokakuuta lähtien sadat joulukuuset ilahduttavat perinteiseen tapaan Rovaniemen kävelykadulla.
Tänä vuonna kuuset pystytetään ennätysaikaisin, jotta ne ovat pystyssä 30.–31.10. järjestettävien Kelekkamessujen aikana.
Jouluilme tahdottiin kaupungin keskustaan järjestäjien mukaan aiemmin kuin koskaan ennen myös siksi, että patoutunut matkustustarve saattaa saatella monet ulkomaille jo hyvissä ajoin ennen joulua.
Perinne alkoi jouluna 2016, kun luksusmatkoja järjestävä matkailuyrittäjä Janne Honkanen päätti parantaa keskustan jouluilmettä maksamalla omasta pussistaan pari sataa joulukuusta.
"Päätin tehdä ankean näköiselle kävelykadulle jotakin ja hankin kuuset joulun hengessä 'omin luvin' kaikkien aikojen vilkkaimman talvisesongin kunniaksi, Honkanen kertoo kaupungin tiedotteessa.
Hän pystytti kuuset itse kaupungin keskustan kävelykadulle sunnuntain ja maanantain vastaisen yön aikana.
Maanantaiaamuna moni kaupunkilainen olikin hieraissut epäuskoisena silmiään.
Tällä kertaa kuusimeri tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, eikä Janne Honkasen tarvitse kaivaa määräänsä enempää kuvetta. Tempauksen järjestelyistä vastaavat nyt 30 yritystä ja joukko yksityishenkilöitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
