Kalle Päätalon kirjalliset oppi-isät olivat tarinoiden, kiroilun ja murteiden mestareita

Kalle Päätalo oli 10-vuotiaana vuonna 1929 Harjajoen savotalla tekemässä polttopuita kämpälle. Kalle vasemmalla vieressään kaverinsa Kurtti-Reino. Hermanni Päätalo oli savotalla ukkoherrana, eli metsäteknikkona. Tästä kuvasta häntä ei ole varmasti tunnistettu. 

Jos joskus mietit, mistä löytyisi osuva voimasana tai huumorin säväyttämä kiertoilmaisu vaikeille asioille, kannattaa lukea Kalle Päätalon kirjoja. Niistä löytyy, varsinkin 26-osaisen Iijoki-sarjan kirjoista.

Kiroilemisen mallin Päätalo sai kotoa ja kasvuympäristöstä. Kallen isä Hermanni oli kielellisesti erittäin lahjakas eikä vältellyt kovaa puhetta. Se kuului tiiviisti seudun puheenparteen.

Lointelun lisäksi Hermanni oli suuri humoristi, joka ei suinkaan kätkenyt kertojan lahjojaan. Niistä tarinoista syntyi pohja, jolle tuleva suurkirjailija Kalle Päätalo tuotantonsa myöhemmin perusti.

”Päätalo on kertonut, että aito Hermanni on ollut paras suusanallinen kertoja, jonka hän on koskaan tavannut. Herkko liioitteli paljon ja saattoi tarkoittaa päinvastaista mitä sanoi”, yliopistonlehtori Maija Saviniemi Oulun yliopistosta kertoo Hermannin huumorista.

Hermanni olikin poikansa ensimmäinen ja lähin kirjallinen oppi-isä. Sitä hän oli tosin vastoin tahtoaan, sillä Hermanni suhtautui poikansa kirjallisuusharrastukseen varsin vihamielisesti.

Iijoki-sarjan alkupään kirjoissa Hermanni harvoin, jos koskaan, jättää mahdollisuutta haukkua poikansa möllärin lukemista. Kirjoittamisen ensi harjoitukset ja lukuharrastuksensa Kalle joutuikin tekemään pääasiassa salassa isältään.

Pentti Jouppila, Jukka Mustonen ja Raimo Aro vaihtoivat ajatuksia Päätalo-seminaarissa. Mustosen mielestä Veikko Huovinen kirjoitti Päätaloa myönteisemmin lääkäreistä. Kuva: Pekka Fali

Vaikka Hermanni ei pitänyt kirjoittamista minkään arvoisena, hän suhtautui tarinoihin täysin päinvastoin. Hän ei tarinoinut vain vaiston varassa, vaan suhtautui muiden juttuihin arvioivasti, opetteli miten puheeseen saadaan tehoa.

”Hermanni silloin tällöin tarinan kuultuaan puhisi itsekseen, että olisi sen osannut kertoa paremmin”, Saviniemi sanoo.

Tarinoiden, murteiden ja kiroilun oppi Kallen nuoruudessa ei rajoittunut vain isään. Myös kaksi muuta Päätalon kirjallista oppi-isää olivat ensirivin suunsoittajia.

Vara-isä Hiltu-Jakki, oikealta nimeltään Jaakko Hiltula, otti Kallen suojiinsa teini-iässä ja vei metsätyömaille Hermannin sairastuttua mielisairauteen. Eikä Hiltu-Jakkikaan kiroilua kaihtanut.

Jakki usein päätti puheen mesoamisensa mahtavaan nokka-naukaisuun. Millainen se sitten todellisuudessa olikaan, yleensä sen jälkeen joukossa tuli hiljaista. Jakin puheilla tiedettiin olevan katetta.

Iijoki-sarjan 16. osassa Ratkaisujen aika Kalle tapaa sotien jälkeen ikätimpuri Ville Lahtisen, eli Rousto-Villen. Oikealta nimeltään hän oli Johan Kustaa Helin. Rousto, tai roustoaminen, tarkoittaa tietysti sukupuolisuoritusta, mikä olikin Villen lempipuheenaihe.

Villen kanssa Kalle oppi rakennusmiehenä tarvittavia taitoja ja sai itsevarmuutta hakea opiskelemaan rakennusmestariksi. Lisäksi Ville oli tamperelaisena Hämeen murteen mestari. Hän myös toimi kuten kirjailija: keräsi ja havainnoi murteen sanoja ja sanontoja, joista Kalle ammensi kirosanoineen päivineen.

Koillismaan murteen lisäksi Päätalo hallitsikin Hämeen erinomaisesti.

”Kirjassa esiintyy kaikki perihämäläisen murteen selkeimmät piirteet. Esimerkiksi erot ikaalislaisen yläsatakuntalaismurteen ja Tampereen murteen välillä erotetaan t:n astevaihtelun avulla. Senkin Kalle on huomannut”, Oulun yliopiston suomen kielen professori Harri Mantila sanoo.

Mantila hieman harmittelee, että tekstin muokkausvaiheessa alkuperäistä käsikirjoitusta on kylmästi karsittu.

”Käsikirjoitusversiossa murteen ja kielen kommentoinnilla on vielä laajempi tehtävä kuin painetussa kirjassa. Siinä meni pikkuisen lapsia pesuveden mukana, kun poistoja tehtiin.”

Tutkijalle tärkeä käsikirjoitusversio on tallessa Päätalo- instituutissa Taivalkoskella. Siinä on kustannustoimittaja Juhani Syrjän tekemät muutokset näkyvillä.

Raksit kokonaisten kappaleiden päällä eivät ole epätavallisia Päätalon kohdalla. Kirjat yksinkertaisesti olivat liian pitkiä, joten jotain oli poistettava. Poistoja tehtiin helposti parisataa sivua.

”Rajana on pidetty 800:aa sivua. Jos kirja on paksumpi, kädet väsyvät liikaa, kun sitä lukee sängyssä”, Saviniemi kertoo järkeilystä.

”Iijoki-sarja on ainutlaatuinen tutkimusaineisto, sillä siellä on paljon pohdintaa kielestä”, Päätalosta väitellyt Sari Keskimaa sanoo. Kuva: Pekka Fali

Suhde Villen kanssa oli kaikkea muuta kuin sopuisa. Varsinkin krapulassa Ville oli kärtty puhuteltava. Jännitteen kuvauksessa Päätalo käyttää murteita.

”Kirjassa vain nämä kaksi puhuvat systemaattisesti murretta ja kommentoivat toinen toistensa murteita”, Mantila sanoo.

Kirjan aikana Päätalo nousee sekä työmiehenä että elinvoimassa Rousto-Villen edelle. Sukupolven vaihtumista vain korostaa kirjan kuvaus Rousto-Villen muuttumisesta Vempel-Villeksi. Niin, senhän arvaa, mitä vempel Villen yhteydessä tarkoittaa.

Osittain isän vihamielisyyden ja myöskin sodan takia Päätalon kirjailijauran alku oli ohdakkeinen. Esikoisromaani julkaistiin vuonna 1958 Päätalon ollessa 39-vuotias.

Kun ura sitten lähti käyntiin, se tuotti kaikkiaan 39 kirjaa. Siksi Päätalon syntymän satavuotispäivä viime viikolla oli iso juhla, ja siihen liittyi myös Oulun yliopiston tieteellinen seminaari.

Sali rämähtää nauruun, kun lääketieteen tohtori Jukka Mustonen kertoo kirjastaan, johon on kerätty eri kirjailijoiden viittauksia lääketieteeseen, terveyteen ja sairauksiin. Iijoki-sarjasta viittauksia on eniten.

Riitu-äiti sai jonkinlaisen kohtauksen ja siitä oli seurauksia. ”Se perkeleen hillanhimo siitä vain petrautui”, Mustonen lainaa Päätaloa.

Savottamiehet eivät pitäneet margariinista.

"Savottalainen vihasi sitä ihan yhtä paljon kuin porkkanoita ja vihanneksia. Pelotti, että menettää miehisen kykynsä", Mustonen jatkaa.

Päätalo kuvaa tarkasti aikaansa sotilassairaalassa ja sukupuolitautien osastolla. Myös nuoruuden selkosten hoitokeinot ovat outoja.

”Kalle pantiin pienenä viideksi viikoksi eristyksiin huoneeseen, eli pöksään, tuhkarokon vuoksi”, Mustonen kertoo, eikä ole aivan varma hoidon tehosta.

Päätalo piti pikkutarkkaa arkistoa, jota on pikkuhiljaa siirretty digitaaliseen muotoon. Myös Iijoki-kirjat ovat tutkijoiden käytössä sähköisinä. Aineistosta selviää, että sana ehki esiintyy kirjoissa noin 3 000 kertaa.

Oulun yliopiston tietokannasta löytyy 28 Päätalon ennen vuotta 1958 julkaistua lehtikirjoitusta. Niistä löytyy esimerkiksi Toivo Räisäsen muistokirjoitus.

Se on koskettava teksti pehmeän vessauttelevasti askeltaneesta lapsuuskaverista, joka jo sotaan lähtiessä arveli jäävänsä sille reissulle. Räisäsen kaatuessa vuonna 1942 Päätalo oli täyttänyt 22 vuotta.

Sotien jälkeen Päätalo muutti Tampereelle ja nousi sosiaalisia portaita herrojen kastiin. Samalla hän oppi myös kirjakieltä, jonka hallinta lehtikirjoituksissa vielä oli puutteellinen. Sen oppiminen toi uskoa kirjailija­pyrkimykselle.

Päätös käyttää murretta Iijoki- kirjoissa ei ollut Päätalolle itsestään selvä, Päätalosta väitellyt tohtori Sari Keskimaa kertoo. Ensimmäisessä kirjassa Ihmisiä telineillä murretta käytetään hyvin hillitysti.

Sen jälkeen Päätalo kysyi vuonna 1959 neuvoa kustannustoimittaja Ville Revolta. Pitäisikö hänen kirjoittaa murteella vai kirjakielellä?

”Onneksi Repo vastasi, että molemmilla”, Keskimaa kertoo.

Iijoki-sarjassa kirjakieli on tukevasti hallussa. Päätalo kirjoittaa murteen kirjoissa esiintyvien satojen henkilöjen suuhun.

Murrepäätös saattoi olla ratkaiseva menestykselle.

Iijoki-kirjojen kieli on ajankuvaa, joka on osittain kadonnut. Karkea kieli oli osa murreilmaisua, jota käytettiin Koillismaalla taitavasti ja monessa mielessä. Usein tarkoitus ei ollut pilkata tai panetella, vaan tehostaa viestiä.

Mantila muistuttaa, että Päätalon käyttämä kieli oli 1930-luvulla normaalia.

”Näinhän minun isovanhempani puhuivat.”

Iijoki-sanastoa

Lointelu, loinnella – Kiroilu, kiroilla

Mölläri – Hermanni Päätalon käyttämä sana kirjasta.

Vessautteleva askel – Kalle Päätalon kuvaus Toivo Räisäsen kävelystä.

Häverikki – Virhe

Pelata entiijaa – Epäröidä

Veriylkä – Jeesus

Maankaatoassia – Erittäin tärkeä asia

Kontu – Heinä

Höpöroska – leikkikalu, esimerkiksi käpyhevonen

Tooli – Tuoli

Lumero – Numero

Lue myös:

Kalle Päätalo visasta uhkasi osallistujat loppua, kun kaikki vastaukset tiedettiin

Kalle Päätalo innosti ihmiset lukemaan

Viljelijöiden puolustaja puhui metsistä kuin vihreä – Kalle Päätalon esikoisromaani sai rakennusmiehiltä hyväksyvän arvion

Kalle Päätalo oli koko kansan terapeutti – uusi elämäkerta kertoo Iijoki-sarjan tapahtumat ja kirjailijauran alkuvaiheet