Kirja Televisiosarja poiki keittokirjan
Televisiosarja Kaappaus keittiössä on poikinut samannimisen keittokirjan. Tulos ei ole ollenkaan hullumpi, onhan asialla ravintola Savoyn keittiömestari Kari Aihinen rautaisella ammattitaidollaan.
Monipuolinen valikoima ruokaohjeita keskittyy alku- ja pääruokiin. Pientä makeaa on tarjolla sopivan niukasti kirjan lopussa.
Kiireistä kokkia ilahduttaa, että muutamia salaatteja voi mainiosti valmistaa jo edellisiltana. Näihin kuuluvat esimerkiksi marinoitu kukkakaali-vihannessalaatti ja ruokaisa papu-kvinoasalaatti.
Osa tv-sarjassa esiintyneistä perheistä kommentoi kirjassa Aihisen kykyä innostaa kokkaamaan kotona.
Ristiinassa asuvan perheen ruokalistalle on ilmestynyt kasvisruokaa, kuten terveellisiä sosekeittoja. Perheenisä Mikko kertoo päässeensä vihdoin irti ennakkoluuloistaan.
”Tätä muutosta yritti aiemmin moni ravintoterapeutti ja lääkäri, mutta kukaan ei onnistunut ennen tuota pitkätukkaista humppalettiä. Kun muutokseen saa oikeat työkalut, on kaikki tässä maailmassa mahdollista.”
Kirjassa on runsaasti myös liharuokien ohjeita. Aihinen tuntuu olevan mieltynyt pekoniin, jolla maustetaan niin muusia, makaronilaatikkoa, broileria, sipulikeittoa kuin silakkalaatikkoakin.
Kalan paisto-ohjeet ovat kesän lähestyessä paikallaan. Esimerkiksi siikapalat paistetaan kuumalla pannulla ensin nahkapuolelta pari minuuttia ja sitten suolatulta lihapuolelta minuutin verran. Ohjeissa on mukana myös Aihisen perheen suosikkiruoka, currylla maustettu savulohipasta.
Tarja Halla
Kari Aihinen: Kaappaus keittiössä. Auditorium. Helsinki. 208 sivua
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
