Tässä teatterissa näyttelijät ovat tuomittuja rikollisia – Vankilateatteri opettaa vangeille yhteistyötaitoja ja kompromissien tekemistä

Vankilateatterissa esityksen pohjaksi valitaan jokin tarina, jonka pohjalta kirjoitetaan oma näytelmä. Riihimäen miesvankien näytelmä kertoo Kullervosta. Hannele Martikainen on näytelmän vastaava ohjaaja, Markus Karekallas ohjaaja. Kuva: Jaana Kankaanpää

"Lähdetään alusta", huikkaa ohjaaja Markus Karekallas.

Hän käy vielä tarkistamassa, että näyttämön laidalla roikkuva vanha nyrkkeilysäkki on kunnolla paikallaan. Metallinen kettinki kilisee pienimmästäkin töytäisystä.

Kohtaus alkaa, ja lavalle rullaa mies sähköpyörätuolissa. Hänellä on päällään harmaa collegeasu, jossa on punaisia yksityiskohtia. Vaatteissa lukee VHL. Se tarkoittaa vankeinhoitolaitosta.

Lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon lavalla modernisoitua Kullervo-näytelmää esittää neljä miesvankia Riihimäen vankilasta.

Kymmenen vuotta sitten Hannele Martikainen oli mukana tuomassa vankilateatteria Suomeen. Tuolloin Vanajan avovankilan naisvangit pääsivät esittämään Hämeenlinnan kaupunginteatterin lavalle näytelmän Punahilkka ja susien maailma.

Turvatoimet harjoituksissa ja näytöksissä olivat erilaiset kuin normaalisti, mutta muuten Martikaisen mukaan vankien ohjaaminen oli ihan samanlaista kuin vapaidenkin näyttelijöiden kanssa työskentely.

"Ihan perustekemistä se oli. Näyttämöllä tarvittavia taitoja täytyi ehkä harjoittaa enemmän, mutta muuten se on ihan samanlaista", Martikainen sanoo.

Vankila tarjoaa toki harjoituksille hieman tavallisesta poikkeavat puitteet. Vankilateatterin ohjaajat joutuvat kulkemaan turvatarkastusten läpi, eikä esimerkiksi puhelimia ja tietokoneita voi käyttää tarpeistona aivan vapaasti.

"Vankilassa ei hirveästi improvisoida. Kaikki sovitaan, suunnitellaan ja neuvotellaan etukäteen."

Vielä avovankiloita enemmän näytelmävalmisteluja joutuu suunnittelemaan suljetuissa vankiloissa. Vankilateatterin tekemistä varten perustettu Taittuu ry teki ensimmäisen näytöksen yhteistyössä suljetun vankilan kanssa vuonna 2013.

Yhdistys teki keväällä 2017 kolmivuotisen sopimuksen Rikosseuraamuslaitoksen kanssa teatteritoiminnan järjestämisestä vankiloissa ympäri Suomea. Sopimuksessa on myös optio kahden vuoden jatkokauteen.

Aivan aluksi Martikainen ja muut vankilateatterin ohjaajat tulevat kertomaan vangeille, mistä koko projektissa oikein on kyse. Monilla saattaa olla ennakkoluuloja, teatteri tekeminen voi tuntua hyvinkin vieraalta.

Halukkaat vangit pääsevät mukaan näytelmään, jos se on turvatoimien kannalta mahdollista. Vankilan henkilökunta tarkistaa muun muassa sen, voivatko kaikki vangit työskennellä keskenään samassa ryhmässä.

Ensimmäinen harjoituskerta on tutustumista varten, vangit voivat rauhassa kokeilla, tuntuuko teatteri omalta jutulta. Seuraavalle kerralle ei ole pakko enää tulla, jos ei halua.

"Sanon aina, että käräjille ei joudu, jos tämän keskeyttää."

Martikaisen mukaan tämän jälkeen keskeyttämisprosentti on olematon, yhteinen työ halutaan viedä loppuun.

Alussa harjoituksia on ehkä kerran viikossa, ja ne ovat hyvin lyhyitä. Yhteensä harjoituskausi kestää 4–6 kuukautta. Mitä lähemmäs ensi-iltaa päästään, sitä kovemmaksi tahti muuttuu.

Riihimäen miesvangit treenaavat ensi-iltaviikollaan Vanhassa Jukossa jopa kahdeksan tuntia päivässä. Vankilastakin on saatu lupa saapua takaisin normaalia myöhemmin.

Martikaisen mukaan näytelmät pyritään aina esittämään oikealle yleisölle vankilan ulkopuolella, se sähköistää mukavasti tunnelmaa. Harjoittelu teatterissa ennen h-hetkeä on myös erityisen tärkeää.

"Meillä on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan edes käyneet teatterissa. Lisäksi vangin identiteetti on vahva. Kun harjoittelemme teatterissa ennen ensi-iltaa, se valmistaa heitä esiintyjän identiteettiin."

Martikaisen mielestä nähdyksi tuleminen on ihmisen perustarpeita siinä missä hoiva, ruoka ja lämpökin. Teatterin lavalla vanki voi tuntea itsensä näkyväksi ja tasa-arvoiseksi.

"Tämä on yhteiskunnankin kannalta tärkeää. Ei ole sellaista ihmislajia kuin vanki. On ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta vankilassa."

Vankilateatterin lähtökohta on Martikaisen mukaan hyvä teatteri, josta yleisö voi nauttia. Onnistuneen näytöksen lisäksi muut hyvät puolet ovat pelkkää plussaa.

"Taide on polku omaan sieluun ja mieleen, mutta välillä se polku voi olla vähän ummessa. Taide on tapa löytää minuutta. Siksi minäkin käyn konserteissa."

Vankilateatterilla on Martikaisen mukaan lukuisia positiivisia vaikutuksia vankeihin, asiaa on ihan tutkittukin. Vangit oppivat harjoituksissa tekemään yhteistyötä ja taipumaan kompromisseihin. Lavalla harjoitellaan puhumista, liikkumista ja eläytymistä. Vaikeillekin tunteille alkaa löytyä sanoja.

Ennen kaikkea vankien on otettava yhteisestä näytelmästä vastuu. Heillä on selkeä päämäärä, jota kohti yhdessä kuljetaan.

"Kun ihminen on ollut pitkään posessa, kyllä se tiili on purrut. Vankilassa muuttuu helposti passiiviseksi, ja teatterin tekeminenhän ei missään nimessä ole passiivista."

Teatterista voi olla apua myös vankilasta vapautumisen jälkeen. Martikainen kertoo erään vankilapastorin huomauttaneen, että pitkän tuomion suorittaneilta loppuvat hyvin nopeasti keskusteluaiheet esimerkiksi työpaikan kahvipöydässä.

"Kuinka moni haluaa siinä muistella sitä, kun oli vankilassa? Suomi on teattereiden hullu maa, täällä on joka kuusen juuressa kesäteatteri. Se on tavallinen ja turvallinen puheenaihe."

Juuri normaalius tuntuu viehättävän monia vankeja teatteritoiminnassa.

"Yksi nainen sanoi kerran, että tämä on normaaleinta, mitä hän on vankilassa tehnyt."

Moni entisistä näyttelijöistä palaakin vankilasta vapauduttuaan katsomoon nähdäkseen uudet esitykset. Vaikka kyllä vankien esittämät näytelmät kiinnostavat muutakin kansaa.

"Ensimmäisen minuutin katsot, että tämä on vankilateatteria. Mutta sitten sen unohtaa, ja alkaa katsoa teatteria."

Riihimäen vankilan miesten näytelmä Kullervo esitetään Lahdessa Teatteri Vanhassa Jukossa 1.–3.2.