Suomen hallituksen tasa-arvopalkinto Saksan liittokansleri Merkelille
"Liittokansleri Merkel on noussut yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä", pääministeri Sipilä totesi.
Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Suomen pääministeri Juha Sipilä. Kuva: Juha ROININEN / EUP-IMAGESSuomen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) myönsi torstaina Brysselissä Suomen hallituksen kansainvälisen tasa-arvopalkinnon Saksan liittokansleri Angela Merkelille. Palkinto myönnettiin tunnustuksena hänen pitkäaikaisesta maailmanlaajuisesta toiminnastaan ihmisarvon ja ihmisoikeuksien puolustajana sekä naisten ja tyttöjen puolestapuhujana.
"Liittokansleri Merkel on noussut yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä ja hän on esikuva monelle naiselle ja tytölle", Sipilä sanoo.
Suomen hallituksen perustama palkinto on suuruudeltaan 150 000 euroa. Palkinnonsaaja ei saa summaa omaan käyttöönsä, vaan hän ohjaa varat naisten ja tyttöjen asemaa vahvistavaan avustuskohteeseen. Palkintosumma rahoitetaan Suomen kehitysyhteistyömäärärahoista.
Merkelin valitsema palkintokohde julkistetaan alkuvuonna tasa-arvoseminaarissa Tampereella.
Valtioneuvosto myönsi palkinnon riippumattoman palkintolautakunnan tekemän ehdotuksen pohjalta. Palkintolautakuntaan kuuluivat sen puheenjohtaja, Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas, Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen sekä kirjailija ja tutkija Rosa Meriläinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
