
Antti Haatajan jänis valikoitui toiseksi parhaaksi 48 000 kansainvälisen luontokuvan joukosta
Jänis talviturkissaan lumisessa maisemassa antaa välähdyksen uhatusta maailmasta.
Antti Haataja voi istua vuorokausia metsässä vangitakseen kamerallaan mieleisensä tilanteen. Kuva: Jaana KankaanpääSuomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon arvostetussa, kansainvälisessä luontokuvakilpailussa. Haataja osallistui Luontoon luonnontieteellisen museon järjestämään kisaan kuvalla jäniksestä talvimaisemassa. Kuva valikoitui toiseksi parhaaksi 48 000 kuvan joukosta, jotka lähetettiin sadasta eri maasta.
Facebook-sivuillaan kuvaaja kertoo, että jänis talviturkissaan lumisessa maisemassa antaa välähdyksen maailmasta, jonka olemme menettämässä ilmaston lämmetessä. Haataja toivoo, että kuva kannustaa ihmisiä taistelemaan kauniiden tavien puolesta, jotta tulevatkin sukupolvet pääsevät kokemaan ne.
Kuva on esillä sadan muun luontokuvan kanssa Lontoon luonnontieteellisen museon näyttelyssä ensi vuoden toukokuun loppuun saakka.
MT on haastatellut Haatajaa vuoden 2018 lokakuussa: Sukupuuttoaalto heikentää myös ihmisen elinmahdollisuuksia – luontokirjailija vaatii lisää suojelualueita
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

