Nyt piristystä kehiin: Löytyykö kotoasi pääsiäisnoita tai trulli? MT etsii kuvia etävirpojista!
Poikkeuksellisina aikoina tarvitaan poikkeuksellisen paljon värikkäitä pääsiäisnoitia.
Palmusunnuntaina on herkkujen ja virpojien aika. Virpomisoksalla toivotetaan perinteisesti onnea ja terveyttä. Kuva: Jukka PasonenTämän viikon sunnuntaina, palmusunnuntaina, käynnistyy yksi vuoden värikkäimmistä perinteistä: pääsiäisnoidat virpovat koristelluin oksin.
Tänä vuonna tilanne on kuitenkin poikkeuksellinen.
Koronaepidemia koettelee myös pääsiäisperinteitä. Palmusunnuntain virpominen pajunoksilla naapureiden ovilla ei nyt kannata.
Pajunoksia ei myöskään kannata repiä maastosta nippukaupalla, toteaa Suomen luonnonsuojeluliitto. Pajut kukintoineen ovat alkukevään henkireikä monille hyönteislajeille.
Ruotsissa jopa pääministeri Stefan Löfven vetosi vastikään lapsiin, että pääsiäisnoidat pysyisivät poissa ovikierroksilta.
Juuri nyt kaivataan kuitenkin runsaasti piristystä, väriä ja iloa.
Luovuutta käyttäen palmusunnuntaita voi tänäkin aikana viettää. Virpominen kotiväelle tai esimerkiksi etävirpominen Skypen välityksellä luonnistuu. Myös riittävän etäisyyden päästä esimerkiksi pihalla olevalle tutulle virpominen voi luonnistua.
Yksi vaihtoehto on myös virvottavien laatima aarrekartta, jonka kuva lähetetään pienille pääsiäisnoidille. Aarrekartan päässä odottavat pääsiäisherkut. Vastineeksi noidat voivat jättää aarteen tilalle koristelemiaan vitsoja.
MT kerääkin kuvia ja kokemuksia virpomisesta ja palmusunnuntain vietosta poikkeusaikana.
Jätä kuvia etävirpojista selostuksineen kommenttikenttään
Palmusunnuntain tunnelmista tehdään kooste pääsiäisen Viikonvaihde-liitteeseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
