Suuryhtiöt havittelevat koko kakkua
Kotimaassa ison yleisön draamaelokuvia on ilmestynyt viime vuosina vähemmän. Suuntaus on sama maailmalla: toimintaelokuvat ja komediat hallitsevat.
Antti Jokisen Kätilö ja Dome Karukosken Leijonasydän ovat harvoja esimerkkejä draamasta.
”Haluan ajatella, ettei draama ole kuollut mihinkään. Eri maista on tullut korkeatasoisia tv-sarjoja, mikä voi olla osaselitys sille, että elokuvan puolella draaman osuus on vähentynyt”, arvioi Erkki Astala.
Suurin haaste elokuvien ja sarjojen tuottajille on, että tuotanto, julkaisuoikeudet ja jakelu keskittyvät tiettyjen yhtiöiden haltuun. HBO ja Netflix edustavat tätä ja kotimaassa Elisa kulkee samaan suuntaan.
”Katsojan näkökulmasta ei ole eroa, tuottaako televisioruudulla näkyvän tv-yhtiö vai teleoperaattori vai joku muu verkon videotoimija”, Astala toteaa.
Tuottajan tilanne on toinen. Mahdollisuudet hankkia rahoitusta eri lähteistä vaikeutuvat.
”Eurooppalaisten kulttuurien rikkaus on eurooppalaisen markkinan heikkous”, siteeraa Astala.
Kaikkialla Euroopassa ollaan samassa tilanteessa.
Tarvitaan myös niitä, jotka kantavat vastuuta kulttuurin monipuolisuudesta. Useissa EU-maissa se on yksi yleisradioyhtiön perustehtävistä.
”Yle on ylintä johtoa myöten linjannut, että panostamme myös elokuvaan. Se on vain kiinni siitä, että meille taataan resurssit jatkaa tätä tehtävää”, Astala muistuttaa.
Draamatuotannon johtavassa Pohjoismaassa, Tanskassa, resurssit on keskitetty harvempiin tuotantoihin.
”Yksi Vallan linnakkeen kausi maksaa suunnilleen sen verran kuin Ylen koko draamatuotanto vuodessa.”
”Meillä taas on ajateltu niin, että draamaa pitää olla eri yleisöille”, Astala vertaa.
Kaijaleena Runsten
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
