IKIVIHREÄT Haikeitasyksyn säveliä
Metsään on tullut jo syys,
lohduton yön hämäryys.
Vaan hongat huokaillessaan
suojaavat kukkia maan.
Metsäkukkia-valssi muistetaan ehkä parhaiten Olavi Virran levytyksenä vuodelta 1952. Studiossa häntä säesti Rytmi-orkesteri, ja sovituksesta vastasi legendaarinen Toivo Kärki.
Kaihoisa kappale on äänitetty Suomessa lähes 300 kertaa. Laulun ovat tulkinneet levylle lukuisat iskelmälaulajat sekä harmonikkataiteilijat, kuten Vili Vesterinen.
Ikivihreästä on myös rautalankasovitus, jonka The Blazers-yhtye levytti elokuussa 1963. Radiosoittoa single ei kuitenkaan saanut, sillä sähköistä versiota lavatanssiklassikosta pidettiin loukkaavana.
Suosittu häävalssi
Niin kesä saapuu jo uus,
kukkien uus ihanuus.
Metsässä puut vihannoi,
sunnuntain hääkellot soi.
Metsäkukkia on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa musiikkiperinteessä. Alun perin kyseessä on venäläinen kansansävelmä.
Valssi tuli suomalaisille tutuksi instrumentaalina jo varhain, mutta varsinaiseen suosioon se nousi Aune Haarlan sanoituksen myötä.
Erityisen suosittu Metsäkukkia on häävalssina. Aiheeseen sopivasti laulun teksti kertoo vuodenaikojen vaihtumisen kautta kahden ihmisen rakkaustarinan. Tarinan lopussa pimeä vuodenaika väistyy kesän tieltä ja hääkellot soivat morsiusparille.
Viihteen monitoiminainen
Aune Haarla (ent. Ala-Tuuhonen, o.s. Lahdelma) oli todellinen viihteen monitoiminainen. Iittiläisen maanviljelijän tytär ehti uransa aikana toimia useissa eri tehtävissä Yleisradiossa, muun muassa äänitarkkailijana, tehosteteknikkona ja radio-ohjelmien käsikirjoittajana.
Rehevästä huumoristaan tunnettu Aune Haarla muistetaan ehkä parhaiten radiohupailusta Kankkulan kaivolla, jota hän kirjoitti yhdessä Ylen ajanvietetoimittajan Antero Alpolan kanssa.
Hän juonsi myös suosittua Puhelinlangat laulaa -toivekonserttia.
Iskelmää ja lastenlauluja
Haarla teki sanoitukset yli neljäänkymmeneen kappaleeseen. Niistä tunnetuimpia ovat Metsäkukkien ohella Veikko Tuomen laulama Mustalaisviulu sekä lastenlaulu Teddykarhujen huviretki.
Annuli-salanimeä käyttänyt Haarla sanoitti suuren osan Kipparikvartetti-lauluyhtyeen tuotannosta.
Riku-Matti Akkanen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
