Tiesitkö? Ensimmäiset peilit olivat mustaa kiveä ja pitkään peilit sisälsivät hengenvaarallista ainetta

Ennen lasia peilit olivat pinnaltaan mustaa laavalasia tai kuparia. Kuva: Jaana Kankaanpää

Jos nykyihminen haluaa tarkistaa, onko hampaiden välissä persiljaa, se onnistuu älypuhelimen selfie-kameran avulla missä tahansa. Edes peiliä ei siis välttämättä tarvita, mutta osaisitko kuvitella elämää ilman peilejä?

Vuosituhansien ajan ihmisen käytännössä ainoa mahdollisuus tarkastella omaa ulkomuotoaan vaati tyynen vedenpinnan löytämistä. Oman kuvajaisensa ihastelun turmiollisuudesta riittää tarinoita. Narsismille nimensä antanut kreikkalaisen mytologian hahmo Narkissos ihasteli omaa heijastustaan veden pinnasta niin kauan, että nääntyi niille sijoilleen.

Noin 8 000 vuotta sitten nykyisen Turkin alueella joku keksi kiillottaa obsidiaania eli laavalasia niin kauan, että sen pinnasta tuli aivan tasaisen musta – ja samalla heijastava.

Noin 4 000 vuotta sitten Mesopotamiassa peilattiin kuparista. Ajanlaskun alun Egyptissä ja Roomassa kuvajaisia katseltiin ensimmäisistä lasipeileistä.

1400-luvun Venetsiassa peilien valmistuksessa keksittiin käyttää elohopeaa. Tätä hengenvaarallista ainetta käytettiinkin neljä vuosisataa, kunnes vuonna 1835 saksalainen Justus von Liebig keksi päällystää lasipinnan hopeanitraatilla.

Nykyään peilejä osataan valmistaa myös hopeaa edullisemman alumiinin avulla.

Lähde: Longreads 7/ 2019: The Ugly History of Beautiful Things – Mirrors

Lue muita Tiesitkö? -sarjan juttuja