Vuonna 1980 suomirockin ja punkin keskelle lennähti melodinen outolintu, joka sai nimensä matematiikan opettajalta
”Jäsenistöltään Paul Oxley’s Unit oli varsin kansainvälinen, olivathan yhtyeen jäsenet Englannista, Yhdysvalloista ja Suomesta”, kuvaa Riku-Matti Akkanen musiikkikolumnissa.Paul Oxley’s Unit toi 1980-luvun alussa tuulahduksen melodista pop-rockia maahan, jonka levylistoja hallitsivat melankolinen suomirock ja ärhäkkä punk. Englanniksi laulava yhtye olikin jonkin aikaa Suomen suosituin kokoonpano vuosina 1981-82.
Nousukiito alkoi, kun bändi julkaisi kappaleen Another Heartbreak vuonna 1980. Laulu soi tiheään radioaalloilla ja kipusi lopulta listaykköseksi.
Varsinainen läpimurto oli alkusyksystä 1981 ilmestynyt esikoisalbumi Living in the Western World, jota myytiin yli 65 000 kappaletta eli platinalevyn verran. Pitkäsoiton suurimpia hittejä olivat Spanish Bars sekä nimikappale Living in the Western World.
Paul Oxley’s Unit oli jäsenistöltään varsin kansainvälinen, olivathan yhtyeen jäsenet Englannista, Yhdysvalloista ja Suomesta. Bändin suomalaisjäsenet olivat ruotsinkielisiä muusikoita Tammisaaresta.
Keulakuvaksi valikoitui manchesteriläinen Malcolm Campbell (1953-), joka oli saapunut Suomeen tyttöystävänsä luokse kesäksi 1979.
Studiotöitä tehnyt britti päätyi äänimieheksi The Basement Bandille. Hänen laulutaitonsa huomattiin, ja vokalistin paikka avautui.
Laulajan oikea nimi oli kuitenkin yhtyeen suomalaisjäsenille liian hankala lausua, joten Campbell keksi itselleen taiteilijanimen.
”Huomasin, ettei kukaan osannut lausua varsinaista nimeäni. Sen sijaan Paul tuntui helpolta. Sitten muistin, että minulla oli koulussa opettajana eräs mister Oxley. Sehän kuulosti ihan suomalaiselta: yksi, kaksi, Oxley”, artisti muisteli myöhemmin haastattelussa.
Samalla myös kokoonpanon nimi muuttui. Se oli ensin Paul Oxley's Radio, mutta jo kohta nimen jälkiosa vaihtui muotoon Unit.
Kesän 1982 Live in the Western World Tour -kiertue oli suurmenestys. Sitä seurannut uusi studioalbumi Both Sides of the Equator pärjäsi myös mukavasti. Levyä myytiin 35 000 kappaletta eli kultalevyyn oikeuttavan määrän.
Kolmannen studiolevyn ilmestyessä juhlat olivat sananmukaisesti ohi. Vuoden ’83 alussa ilmestynyt pitkäsoitto After the Party jäi kultalevyrajan alapuolelle.
Levyltä löytyi esimerkiksi Motown-vaikutteita, mutta ne eivät yleisöön purreet. Myöskään keikoilla ei riittänyt enää väkeä entiseen malliin. Fanien hämmenystä lisäsi, että bändin nimi oli taas muuttunut – nyt vain lyhyesti Unit 6.
Paul Oxleyn yllätti lopulta koti-ikävä, ja hän päätti muuttaa takaisin Englantiin. Hän alkoi opiskella makrobiotiikkaa, ja musiikki jäi taka-alalle.
Kun Oxleyn tuotanto nousi Suomessa uuteen suosioon 1990-luvun alussa, hän kokosi vielä bändinsä uudelleen ja suuntasi paluukeikoille pohjolaan.
Kirjoittaja on Osuustoiminta-lehden toimituspäällikkö.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



