Ikuinen kuuma peruna

1 1. Helmikuussa 1994 järjestettiin Euroopan unionin vastainen mielenosoitus Helsingissä. EU-jäsenyys edellytti, että maakuntien asema tunnustetaan ja niille annetaan myös valtaa. kuvat: Ilkka Ranta, martti kainulainen ja sari gustafsson/lehtikuva Kuva: Viestilehtien arkisto

Itsenäisyyden alkumetreillä, heinäkuussa 1919 maakuntamallia ajoi vanhasuomalainen, kokoomuslainen sisäministeri Antti Tulenheimon johtama komitea – tosin huonolla menestyksellä.

Uuteen perustuslakiin kirjattiin, että Suomessa voi olla itsehallinnollisia alueita. Pykälää hyödynnettiin vasta 96 vuoden jälkeen.

Maakuntien itsehallinnosta 1931 lakiesityksen laatinut presidentti K. J. Ståhlberg ajatteli, että ellei ylemmänasteinen itsehallintouudistus tule pian voimaan, koko hanke tulee mahdottomaksi. Presidentti oli emeritusprofessori Erkki Mennolan mukaan oikeassa.

Ensimmäiseksi vahvistettiinkin laki kuntien itsehallinnosta. Se pysäytti pitkäksi aikaan maakunta-ajattelun.

Puolueet ovat väristä riippumatta tukeneet laajasti maakuntien väliportaan hallintoa. Maalaisliitto kirjasi tavoitteen jo vuonna 1914.

SDP oli maakuntahallinnon takana vielä 1926, mutta sotien jälkeen kanta muuttui. Puolueessa vahvistui 1970-luvulta alkaen keskusjohtoinen ajattelutapa.

Muista vasemmistopuolueista SKDL ajoi vielä 1983 väliportaan hallintoa. Kokoomuksen maakuntajuuret ulottuvat vielä vuoteen 1983, jolloin puolue myös kannatti maakuntahallintoa. Sittemmin tavoitetta ei ole ohjelmiin kirjattu.

Kunnallispolitiikan professori Arto Haveri sanoo, että maakuntahallinto on leimaantunut kautta historian keskustan projektiksi, erityisen vahvasti 1970-luvulta alkaen. Tuolloin sekä Paavo Väyrynen että Seppo Kääriäinen alkoivat puhua ahkerasti maakuntien Suomesta.

Päätöksenteon keskittäminen ja hajauttaminen nousivat isoksi poliittiseksi kysymykseksi.

Maakunta-ajattelun todellinen elvytys alkoi 1990-luvun alussa, kun keskusta voitti vaalit Esko Ahon johdolla.

Vauhdittajana toimi Suomen ETA-jäsenyys ja Euroopan yhteisö, johon Suomi pyrki jäseneksi Ruotsin perässä. Jäsenyys edellytti, että Suomessa on toimiva ja kansanvaltainen väliportaan hallinto. Sisäministeri Mauri Pekkarisen johdolla vanhat maakuntaliitot lakkautettiin ja tilalle tulivat maakuntien liitot. Myös rajat vahvistettiin.

Iso keikaus oli, että maakunnat saivat 1994 aluekehittämisvastuun valtiolta ja rahaa toteuttamiseen.

”Hallintohistoriallisesti päätös oli merkittävä, koska se oli selkeä irrottautuminen valtiokeskeisestä ajattelusta”, perustelee professori Haveri.

Keskustan piirissä oltiin tyytyväisiä. Euroopan unionissa Suomen kuntayhtymiin pohjautunut maakuntahallinto meni poikkeuksilla läpi.

”Muutamissa puoluehallituksissa oli aika riemukas tunnelma, koska keskustan pitkäaikainen ohjelmatavoite oli edennyt”, muistelee Pekkarisen avustajana toiminut Timo Laaninen.

Into loppui lyhyeen, koska hallituskumppani kokoomus pelkäsi jo silloin, että keskusta sementoi valtansa uudistuksella. Pekkarinen myöntää, että hallinnosta vastannut ministeri Ilkka Kanerva (kok.) oli maakuntamyönteinen. Kanervan edustamaa linjaa kokoomuksen johto ei hyväksynyt.

Maakuntaromantikkojen toiveikkaat vuodet jäivät taakse. Takapakkia alkoi tulla Paavo Lipposen (sd.) hallituksen aikana. Lipponen leikkasi alueiden rahoja ja laittoi vireille suurlääneihin johtaneen uudistuksen. Läänit irrotettiin maakuntarajoista.

Toisaalta, kuka muistaa, että ajatus Kainuun hallintokokeilusta (2004–2012) lähti liikkeelle Lipposen Kajaanissa 2001 pitämästä puheesta?

Muutamia vuosia myöhemmin kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.) kokeili kepillä jäätä, saisiko maakuntamalli nostetta.

Ei saanut, vaikka ajatus verhoiltiin Jukka Peltomäen (sd.) johdolla vireillä olevan kuntauudistuksen kylkeen. Aluekuntamalli oli keskustalaisille vaikea ja hallituskumppani SDP:lle kuin punainen vaate, Manninen kertoo.

Ison aluehallintouudistuksen edessä on paljon tekemistä. Maakuntajohtaja Riipi arvioi, että uudistuksen lähtiessä vauhtiin sitä on vaikea pysäyttää.

Maakunnissa ollaan luottavaisia, koska kuntakentän kattilassa on taloushuolien vuoksi ihan liikaakin painetta.

Teknisesti maakuntamalli on hankala. Hallitus on linjannut jo, että kuntien sote-palvelujen lisäksi maakunnille annetaan paljon uusia tehtäviä. Elykeskusten monet tehtävät siirtyvät niille.

Maakuntien liittojen toiminta päättyy näillä näkymin 2019. Selvitysmies Lauri Tarasti valmistelee tehtäväsiirtoa ja kertoo ajatuksistaan vuodenvaiheeseen mennessä hallitukselle.

Maakuntajohtajat ovat kummallisen innokkaita luopumaan titteleistään. Riipin mielestä valtion pitäisi nyt rohkeasti antaa maakunnille asema.

”Rakenne on valmis, tehdäänkö siihen myös sydän ja sielu?”

Janne Impiö

Artikkelin lähteinä on käytetty myös useita asiantuntija- ja

poliitikkohaastatteluja sekä

hallintohistoriallisia tutkimuksia.

Avaa artikkelin PDF