
Öljy on nyt halpaa vehnään verrattuna - vastaava tilanne oli viimeksi 11 vuotta sitten
Koronapandemia romahdutti öljytuotteiden kysynnän ja painoi samalla hinnat pohjamutiin. Kevyttä polttoöljyä on toimitettu farmarisäiliöihin jopa alle 60 sentillä litralta, mitä ei ole nähty vuoden 2009 jälkeen.
Autoilijoilla on riittänyt kireitä sen jälkeen, kun polttonesteiden hinnat notkahtivat. Petri Savela toimitti polttoöljyä ja dieseliä somerolaiselle tilalle pari viikkoa sitten. Kuva: Kari Salonen
Korona hyydyttää talouden toimeliaisuutta ja on romahduttanut öljytuotteiden hinnat. Kevyt polttoöljy on ollut poikkeuksellisen edullista verrattuna viljoihin jo muutaman viikon. Kuva: Jukka PasonenRaakaöljyn hinnan romahtaminen ja kevyen polttoöljyn halpeneminen alimmilleen yli vuosikymmeneen ovat kiihdyttäneet kaupankäyntiä, ja maatilojen säiliöitä on täytetty hartiavoimin hamstraukseen asti. Säiliön on saanut täyteen parhaimmillaan alle 60 sentillä litralta veroineen.
Maalis–huhtikuussa toimitettiin noin 50 prosenttia enemmän kevyttä polttoöljyä kuin vuosi sitten, ja kysyntä on jatkunut vilkkaana, vaikka hiljenemistä alettiin jo odottaa, kertoo lämmitys- ja energiamyynnin johtaja Asko Sikiö Teboililta.
Halpa öljy näkyy myös kevyen polttoöljyn ja viljojen kuten vehnän hintasuhteessa. Vapun jälkeen vehnäkilolla on saanut yli kolme desilitraa löpöä, kun viime vuoden lopulla oltiin alle 2 desilitrassa.
Hintasuhde ei ole ollut yhtä edullinen yli kymmeneen vuoteen. Silloinkin taloustaantuma polki öljyn hintaa.
Hinnat on kerätty tilastokeskuksen, Avenan ja öljy-yhtiöiden verkkosivuilta.
Sikiön mukaan maatilat ovat lisänneet polttoöljyn ostoja vielä muita enemmän, mutta tarkkoja tietoja siitä ei ole saatavilla. Samoin omakotitalojen säiliöitä on täytetty ahkerasti, jos säiliössä on ollut tilaa.
Öljyä on hamstrattu tasaisesti ympäri maata. Pientä huolta on säiliöiden kunnosta, sillä öljyä on saatettu tilata myös heikkokuntoisiin ja puhdistamattomiin säiliöihin.
Kilpailijat kertovat myös vahvasta polttoöljyn kysynnästä. ST1:llä kasvua on tuntuvasti ja menekki on kasvanut merkittävästi, toteaa suoratoimitusten osastopäällikkö Harri Lamminen ST1:ltä. Nesteen yritysmyynnin johtaja Joni Pihlström kertoo samaa. Polttoöljyjen kysyntä on ollut vahvaa koko kevään korona-ajan.
Leuto talvi näkyy omakotitalojen öljyostoissa, Lamminen kertoo. Täyttöjä siirtyi keväälle, kun lämmin sää vähensi öljyn kulutusta ja nyt vielä hintakin painui alas.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
