Lehdet: Suomen suurin maitotila on hakeutunut yrityssaneeraukseen
Saneeraushakemuksen liitteenä on lausunto maatilojen talouden erityisasiantuntijalta. Hän arvioi, että yrittäjät kykenevät jatkamaan tilansa toimintaa saneerausmenettelyn kautta.
Yrityssaneerauksene hakeutuneella Ruostepuron tilalla on 683 lypsylehmää. Arkistokuva eri tilan lehmistä. Kuva: Kai TirkkonenPohjois-Savossa Lapinlahteen nykyisin kuuluvan Varpaisjärven Korpijärvellä sijaitseva Ruostepuron tila on hakeutunut yrityssaneeraukseen, kertovat Savon Sanomat ja Karjalainen.
Tilalla on 683 lypsylehmää. Koko karjan pääluku vasikoineen, hiehoineen ja sonneineen on yhteensä 1300.
Saneeraushakemus on jätetty syyskuun puolivälissä. Siinä kerrotaan lehtien mukaan, että suuri syy maksukyvyttömyydelle on vuosina 2019–2022 tehty suurinvestointi. Virhe koskee etenkin lypsyrobottien hankkimista leasing-sopimuksella osamaksun sijaan. Tämän vuoksi tila menetti valtion tukea, eikä saanut heti hankinnan arvonlisäveron palautuksia käytettäväksi lainan lyhennyksiin.
Karjalaisen mukaan tilan suurin velkoja on Nordea, jolla on saatavia yli 3,6 miljoonaa euroa.
Yritys aikoo tervehdyttää toimintaansa muun muassa nostamalla lehmäkohtaisen keskituotoksen nykyisestä noin 9 200 litrasta 10 000 litraan vuodessa.
Saneeraushakemuksen liitteenä on lausunto maatilojen talouden erityisasiantuntijalta Osmo Autiolta. Tämä arvioi, että yrittäjät kykenevät jatkamaan tilansa toimintaa saneerausmenettelyn kautta, ja mikäli tilan kannattavuus kohenee suunnitellulla tavalla, tilalla on jatkossa selkeästi menestymisen mahdollisuudet, kirjoittaa Karjalainen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




