MTK:n puheenjohtajiston vaalissa tulossa äänestys
Pertti Hakanen haastaa kolmannen puheenjohtajan Markus Eerolan.
MTK:n valtuuskunta äänestää tänään MTK:n johtokunnan jäsenten vaalissa ainakin kolmannen puheenjohtajan paikasta. Kuva: Kari SalonenMTK:n valtuuskunta äänestää tänään MTK:n johtokunnan jäsenten vaalissa ainakin kolmannen puheenjohtajan paikasta.
MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen Sastamalasta haastaa nykyisen kolmannen puheenjohtajan Markus Eerolan Hyvinkäältä.
Eerola on kasvinviljelijä, Hakanen sikatalousyrittäjä ja keskustan kansanedustaja.
Kokouspaikalla on myös Ami Junnila, joka on ilmoittanut olevansa kiinnostunut MTK-tehtävistä. Junnila on maatalous- ja koneyrittäjä Perniöstä.
Hakanen haastoi Eerolan myös kolme vuotta sitten. Silloin Eerola säilytti paikkansa äänin 31–11.
Kolmas puheenjohtaja on viime vuosina ollut sanattomalla sopimuksella kokoomuslaisen kasvinviljelijän paikka. Nyt tilanne ei kotieläintuottajien mielestä ole enää yhtä yksiselitteinen, kun toinen puheenjohtaja Mauno Ylinen luopui lihanaudoista ja siirtyi kasvinviljelijäksi.
Johtokunnan yhdeksästä jäsenestä kuusi on tällä hetkellä kasvinviljelijöitä. Heistä yhdellä kotieläintalous on mietintätauolla.
Puoluekantaa tuskin ääneen korostetaan vaalissa. Epävirallisessa poliittisessa jyvityksessä kokoomuksen asema MTK:ssa vahvistui, kun Tommi Lunttila nousi MTK:n ylimmän päättävän elimen, valtuuskunnan, puheenjohtajaksi 2013.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
