Tautitorjunta tehtävä ennen oireita
JOKIOINEN (MT)
Kasvitautitorjunta tulisi tehdä jo ennen kuin ensimmäiset tautioireet näkyvät lehdillä, kertoo vanhempi tutkija Marja Jalli MTT Jokioisilta.
”Tauteja aiheuttavia sieni-itiöitä ei näe silmillä. Kasvin lehdillä nähdään vasta oireet, jolloin torjunta on jo liian myöhäistä.”
Jalli kertoi kasvitautiennusteesta ja kesän tautitilanteesta tiistaina Jokioisilla MTT:n järjestämässä pellonpiennarpäivässä.
Ohran tyvi- ja lehtilaikkua on tänä vuonna enemmän kuin yleensä, kertoo Jalli. Sitä on erityisesti lohkoilla, joissa esikasvina on vilja. Viime kesänäkin tyvi- ja lehtilaikkua esiintyi paljon.
”Tyvi- ja lehtilaikku tulee kasvustoon edellisen vuoden kasvinjäänteistä ja siksi sitä näkee paljon tänäkin vuonna.”
Sääolot ovat taudeille viileästä säästä huolimatta nyt otolliset.
”Koska maa on märkä, kasvusto pysyy yökasteen takia jatkuvasti kosteana vaikka ei sataisikaan.”
Jalli suosittelee viljoille yhden tautiruiskutuksen taktiikkaa lippulehtivaiheessa.
”Vain jos viljellään ohraa ohran perään tai siementä ei ole peitattu, tautiainetta kannattaa antaa jo rikkaruiskutuksen yhteydessä.”
Tautiaineen annosmäärä on arvioitava ruiskutushetken tautitilanteen mukaan.
Kasvitautien torjuntatarvetta voidaan arvioida Wisuennusteen avulla, kertoo Jalli. Ennuste ottaa huomioon viljelykasvin, lohkon muokkauksen ja esikasvin sekä vallitsevat sääolosuhteet. Näiden tietojen perusteella se arvioi päiväkohtaista tautiriskiä sekä antaa riskivaroituksia.
Ennustetta testataan käytännössä nyt ensimmäistä kesää. Jallin mukaan ennuste ei ole aukoton. Se ei ota huomioon siemenlevintäisiä kasvitauteja tai ruosteita.
”Ennuste on aina vain ennuste. Todellinen tautitilanne näkyy pellolla.”
MTT on kehittänyt Wisuennusteen yhdessä Pro Agrian, Maatalouden Laskentakeskuksen ja Nylands Svenska Lantbrukssällskap NSL:n kanssa.
Ennusteen lisäksi tautiruiskutuksen tarvetta on MTT:n kokeissa arvioitu kynnysarvolla. Jokioisten koelohkoilla ruiskutuksen kynnysarvo ylittyi, kun 20 prosentilla lehdistä havaittiin tautioireita.
Koelohkolla toukokuun lopussa suorakylvetyssä ohrassa kynnys ylittyi lippulehtivaiheessa ja lohkolle tehtiin tautiruiskutus. ”Kynnysarvot ovat tautiennusteen lisäksi keino arvioida torjuntatarvetta”, Jalli kommentoi.
Mangaanin puutosoireita on näkynyt tänä kesänä kauran lisäksi myös ohralla. ”Mangaanin puutos on hyvien maiden ongelma. Tänä kesänä kasvustot ovat käyttäneet typen tarkasti hyväkseen ja siksi mangaanista alkaa olla puutetta.”
Puutosoireet menevät helposti sekaisin tautioireiden kanssa.
”Puutosoireissa ei näy taudeille tyypillistä keltaista aluetta kuolleen ruskean kasvisolukon ympärillä”, Jalli selventää.
Koelohkoilla kasvoi viime kesänä ohra ja kahtena sitä edellisenä kesänä kaura.
SAARA NIKKARI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
