Viljelykevät tulee keikkuen - katso videot kasvukauden odotuksesta eri puolilla Suomea
Kevät etenee MT:n haastattelemien viljelijöiden mukaan enimmäkseen tavanomaista vauhtia.MT aloitti kasvukauden seurannan tänä vuonna videoilla. Missään peltotyöt eivät ole varsinaisesti alkaneet, vain kasvihuonetaimet vihertävät.
Salon Perniössä Hannu ja Mikko Kulmala eivät ole päässeet vielä kylvämään, toisin kuin viime vuonna tähän aikaan. Aikeissa on nyt tasata kynnöksiä tasausäkeellä.
Joutsalainen Jani Rantanen arvelee pääsevänsä pellolle vapun jälkeen, kunhan sateet eivät pitkity.
Mikkelin Haukivuorella Elina ja Antti Vauhkonen kasvattavat kaalintaimia kasvihuoneessa. Nyt tarvitaan vain valoa ja lämpöä.
Pohjanmaalla Laihialla Jussi Knuuttila heräsi sakeaan lumipyryyn maanantaina. Sateet viivästyttävät peltotöiden alkua toukokuulle.
Pohjois-Karjalan Juuassa naudanlihantuottaja Heidi Nevalainen teki täydennyskylvöä mönkijällä.
Limingassa Pohjois-Pohjanmaalla Hanna Luukisen maitotilalla maa on vielä jäässä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

