Kanaloissa tyhjää syksyllä - tuottajahinnat lähtivät jo nousuun
Häkkimunien tuottajahinta nousi kaksi ja lattiamunien kolme senttiä kilolta heinäkuussa.
Häkkimunien tuottajahinta nousi kaksi senttiä kilolta kesäkuusta 81 senttiin ja lattiamunien hintaa nostettiin kolme senttiä kilolta 107 senttiin. Kuva: Jaana KankaanpääKananmunantuottajien pahin ahdinko voi olla ohi. Gallup Elintarviketiedon viikko sitten julkaiseman katsauksen mukaan kananmunien tuottajahinnat kääntyivät heinäkuussa loivaan nousuun.
Häkkimunien tuottajahinta nousi kaksi senttiä kilolta kesäkuusta 81 senttiin ja lattiamunien hintaa nostettiin kolme senttiä kilolta 107 senttiin.
Kirimistä edelleen riittää. Lattiamunista maksettiin sama kuin vuotta aiemmin, mutta häkkimunissa hinta laahaa edelleen 14 prosenttia jäljessä viime vuoden heinäkuuta. 60 prosenttia munista tuotettiin heinäkuussa häkeissä ja 35 prosenttia lattiakanaloissa.
Hintakäännettä osattiin odottaa. Munanpakkaamot ennustivat jo keväällä, että hinnat vahvistuvat toisella vuosipuoliskolla.
Poikasten haudonnat romahtivat talvella ja kanaloita on kesällä tyhjänä tavallista enemmän. Edes poikkeukselliset isot haudonnat kesäkuussa eivät muuta tilannetta.
Kanat vähenevät nopeasti. Kun toukokuussa kanoja oli vielä 3,9 miljoonaa, syyskuussa päädytään vain 3,5 miljoonaan. Näin tyhjää kanaloissa ei ole ollut ainakaan kolmeen vuoteen.
Kanaloita aletaan täyttää loppuvuonna, mutta kanoja on silti vähemmän kuin kahtena viime vuonna joulun alla.
Kananmunia vietiin runsaasti talvella, kun tuotanto oli huipussa ja kulutus väheni. Notkahdus jäi kuitenkin lyhyeksi ja munat maistuvat taas.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
