Puutarhuri kantaahuolta vesistöistä
Ravinteiden pääsyä Kurówka-jokeen yritetään estää monin keinoin. Lannoitteet ovat hidasliukoisia ja valumavedet kiertävät kosteikon kautta jokeen. Vesien hiekkasuodatusta mietitään, kertoo puutarhuri Marek Majewscy Witowicen kylästä Itä-Puolasta.
Majewscyn puutarha kuuluu Itämeren suojelua edistävän Baltic Deal -hankkeen esittelytiloihin.
Puutarhalla kasvatetaan noin puoli miljoonaa ruukkukasvia vuodessa: etupäässä kanervia, callunoita, atsaleoita ja alppiruusuja.
Valtaosa tuotannosta myydään Puolaan. Atsaleoita menee hieman Ukrainaan.
Tilalla on omia emokasveja, joista saaduista pistokkaista kasvatetaan myytäviä kasveja. Taimituotantoa varten on toistakymmentä kasvihuonetta, joista osa on lämmitettyjä. Tietokoneet ohjaavat tihkukastelua.
Kasvatuskentät ovat vierailuhetkellä lokakuun alussa lähes tyhjiä, sillä kesäsesonki on lopuillaan. Jäljellä oli kanervia, osa kirkkaan siniseksi värjättyjä. Niitäkin kysytään, vaikka eniten menee ihan tavallisia kanervia, Majewscy myhäilee.
Isäntäpari osti runsaan seitsemän hehtaarin tilan 20 vuotta sitten. Tila sijaitsee jyrkässä, yli 20 metriä viettävässä rinteessä. Majawscyt ovat joutuneet pengertämään kasvatuskentät ruukkukasvien viljelyyn sopiviksi.
Valumavedet ohjataan ajotietä pitkin kosteikkoon, jonka vettä voidaan käyttää kasteluun.
Puutarhan liikevaihto on noin 350 000 euroa. Kannattavuus on heikentynyt koko EU-ajan ja hinnat polkevat paikoillaan, vaikka kustannukset, kuten energia ja palkat, ovat nousseet.
Työntekijöiden keskipalkka on 700 euroa kuukaudessa, mikä on puolalaisittain varsin hyvä, Majewscy kertoo.
Laajentamishaluja olisi, mutta lähialueet on kaavoitettu tonteiksi ja maa on kallista, isäntä kertoo.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
