Siitospässien hintataso nousussa
Lampureista on tulossa yhä laatutietoisempia hyvien siitospässien valinnassa.
”Pässihuutokaupan parhaista eläimistä oltiin valmiita maksamaan hyvin ja osasta käytiin kovaakin kisaa”, kotieläinasiantuntija Milla Alanco Pro Agria Etelä-Pohjanmaasta kertoo.
Hintataso on hänen mukaansa selvästi nousussa. Kovin hinta, 660 euroa, maksettiin Veli Aholan kasvattamasta texel-pässistä. Hyvin lähelle sitä ylsi myös paras suomenlammaspässi, josta maksettiin 650 euroa.
Liharotuisten keskihinnaksi tuli 501 euroa ja valkoisten suomenlampaiden keskihinnaksi 468 euroa.
Esimerkiksi Ruotsin hintoihin on kuitenkin vielä matkaa. Siellä huutokaupan kalleimmat pässit kipusivat tänä syksynä noin kahteen tuhanteen euroon.
Perinteinen pässihuutokauppa järjestettiin viime viikonloppuna Ilmajoella. Huutokaupan 35 pässistä uudelle omistajalle siirtyi 24.
Alancon mielestä yllättävää oli, että mustat suomenlammaspässit jäivät kaikki myymättä. ”Värillisiä oli paljon tarjolla ja niitä myös kysellään välillä.”
Ruskeat pässit myytiin yhtä lukuunottamatta.
Huutokauppa ja siellä lounaaksi myyty lähilammas kokosivat paikalle lampurien lisäksi runsaasti myös muuta yleisöä.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
