Luomutilalliselta saamatta 157 000 euroa tukia: "Olen tullut petetyksi"
Eniten tilallista harmittaa, että hän on tehnyt niin kuin yhteiskunta haluaa, mutta tästä huolimatta tukea ei tule takaisin päin.
Eteläsuomalainen luomukotieläintilan isäntä ei luota siihen, että kauan odotetut viime vuoden tuet maksettaisiin kesäkuun lopussa. Kuva: Kari SalonenMonta kymmentä vuotta toimineen luomukotieläintilan isäntä Etelä-Suomesta ei ole kohdannut vastaavaa vääntöä maksatusten kanssa koko uransa aikana.
Isäntä ei halua kertoa nimeään julkisuuteen, koska pelkää joutuvansa yhä pahempiin ongelmiin viranomaisten kanssa.
Viime vuodelta saamatta ovat jääneet kokonaan niin luomukotieläinkorotus, eläinten hyvinvointituki ja luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorvaus sekä osittain maksettujen tukien toisia eriä. Yhteensä vuoden 2015 tukia on teillä tietämättömillä 157 000 euroa.
"Jos kellä tahansa jää yhtäkkiä 37 prosenttia palkasta saamatta vuoden ajalta, niin sehän on Suomessa katastrofi. Mutta maaseutuväestöä voi kohdella miten vain."
Erityisen harmillisena isäntä pitää sitä, että tuet jäävät saamatta, vaikka panostuksia tilalla on tehty viime aikoina yhteiskunnan toivomaan suuntaan.
"On lähdetty panostamaan siihen, mitä yhteiskunta on halunnut. On luomua, on eläinten hyvinvointia, on suojavyöhykettä, joilla pystyttäisiin yhteiskunnan halua viemään eteenpäin. Todellisuudessa sen takia on tullut takkiin kaikista eniten."
Vastavuoroisuus tuntuu kuitenkin puuttuvan, ja Mavi saa kritiikkiä tilalliselta epävarmasta toiminnastaan.
"Tukihakemus on kuin lähetetty lasku, jossa eräpäivä on tuntematon."
Traktorimarssiin osallistunut isäntä olisi toivonut sillä olleen enemmän vaikutusta päättäjiin.
"Olisi vaan voinut toivoa, että meidän poliittiset päättäjät alaisineen olisivat myös pystyneet tässä kahden kuukauden aikana saamaan jotain hyvää aikaiseksi. Mutta ei mitään."
Hän ei usko näkevänsä vuoden 2015 tukia kesäkuun lopussa.
Lue myös
VM esittää Maville miljoonan pottia – lisärahalla nopeutettaisiin tukimaksatuksia
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
