Maaseudun naiset ansaitsevat kiitosta yhteiskuntien hyvinvoinnista
Kansainvälisenä maaseudun naisten päivänä 15. lokakuuta halutaan huomioida naisten tärkeä rooli maatalouden ja syrjäseutujen kehittymisessä. Tänään on myös naismetsänomistajien päivä, muistuttaa MTK.Torstaina 15. lokakuuta vietetään kansainvälistä maaseudun naisten päivää, International Day of Rural Women.
Maaseudun naisten päivänä halutaan huomioida naisten tärkeä rooli ja aikaansaannokset maatalouden ja syrjäseutujen kehityksen edistämisessä, ruokaturvan parantamisessa ja taistelussa syrjäisten seutujen köyhyyttä vastaan, muistuttaa Suomen YK-liitto.
Riippumatta siitä, tekevätkö maaseudun naiset työtään kehittyneissä tai kehittyvissä maissa, he pitävät huolta työnsä ohella huolta perheyhteisön tärkeistä toimista. Alkuperäiskansojen naiset joutuvat taistelemaan myös näihin kohdistuvia ennakkoluuloja vastaan.
Maaseudun naiset pyrkivät luovasti ja innovatiivisesti tuottamaan elantoa perheelleen niin perinteisin keinoin kuin monipuolisesti eri maatalouden ja teollisuuden aloilla.
Maaseudun naisille kuuluu suuri kiitos yhteiskuntiensa hyvinvoinnista, ja sellaiseksi myös tämä nimikkopäivä on tarkoitettu, Suomen YK-liitto toteaa.
Päätös kansainvälisen maaseudun naisten päivän viettämisestä tehtiin YK:n neljännessä naisten maailmankonferenssissa Pekingissä vuonna 1995. Päivää vietetään vuosittain 15. lokakuuta kautta maailman.
MTK haluaa tänään muistuttaa naisten roolista myös metsänomistajina.
Metsätalous liitetään yhä vahvasti maskuliinisuuteen, vaikka metsänomistajakunta naisistuu jatkuvasti, sanoo MTK:n metsänomistajanaisten jaosto. Se kannustaa metsää omistavia naisia osallistumaan yhdistystoimintaan ja metsätalouden harjoittamiseen.
Uutista täydennetty 15.10. klo 7:40 MTK:n osuudella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

