Alkutuottaja: Muista tarkistaa esitäytetty veroilmoitus – Viimeiset palautuspäivät huomenna ja 16.5.
Erityisesti maatalousyhtymän osakkaiden on tärkeä käydä oman ilmoituksensa tiedot läpi.Veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä on joko huomenna tiistaina tai viikon kuluttua, tiistaina 16. toukokuuta. Palautuspäivä on merkitty kotiin tulleen ilmoituksen etusivulle.
Jos mitään tietoja ei puutu, muuttamatonta ilmoitusta ei tarvitse palauttaa erikseen.
Tarvittaessa muutoksia voi kuitenkin tehdä viimeisen palautuspäivän jälkeenkin verotuksen valmistumiseen eli lokakuun loppuun asti.
Ylitarkastaja Riitta Kekäläinen Verohallinnosta listaa MT:n lukijoille asioita, joita erityisesti alkutuottajan kannattaa käydä omasta ilmoituksestaan läpi ennen viiimeistä palautuspäivää.
Ensinnäkin alkutuottajan kannattaa varmistaa, että esitäytetyllä veroilmoituksella olevat tiedot vastaavat helmikuun loppuun mennessä jätetyn maatalouden ja metsätalouden veroilmoitusta.
2- ja 2C-lomakkeilla ilmoitetut tulokset sisältyvät esitäytetyn veroilmoituksen lopputulokseen. Jos niihin tulee muutoksia verotusvalvonnassa, niistä pyydetään lausuntoa myös verovelvolliselta.
Jos maatalouden harjoittaja on ilmoittanut 2-lomakkeellaan osuuskunnan ylijäämää maatalouden tulolähteeseen, se pitää poistaa esitäytetystä veroilmoituksesta.
Maatalousyhtymien osakkaat lisäävät esitäytettyyn veroilmoitukseen osuutensa maatalousyhtymän velan korosta, velan määrästä vuoden lopussa ja tiedon siitä, mihin maatalousyhtymään korko kohdistuu.
Esitäytetyllä veroilmoituksella maatalousyhtymien osakkaat ilmoittavat myös, jos vaativat vähennettäväksi omista pääomatuloistaan osuutensa maatalouden verovuoden tappiosta. Vähennettäväksi voi vaatia tappiota joko kokonaan tai osittain.
Verohallinto suosittelee verotietojen ilmoittamista sähköisesti. Sähköiseen palveluun kirjaudutaan omilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Palvelussa on valmiiksi esitäytettynä kaikki ne tiedot, jotka ovat myös kotiin postitetussa esitäytetyssä veroilmoituksessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

