Villisikojen aiheuttamat satovahingot tuplaantuivat Ruotsissa kuudessa vuodessa
Moni viljelijä on luopunut kasveista, joita villisiat suosivat.Villisiat tuhosivat viime vuonna Ruotsissa 85 400 tonnia viljaa, 1,4 prosenttia koko viljasadosta, Ruotsin maatalousvirasto raportoi.
Määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2014, jolloin tiedot viimeksi koottiin.
Kaikkiaan villieläimet tuhosivat Ruotsissa viime vuonna 165 000 tonnia viljaa.
Villisika on sadon tuhoajista pahin. Moni viljelijä on luopunut kasveista, joita villisiat suosivat, virasto kertoo raportissaan. Varsinkin hernettä ja kauraa on vaihdettu muihin kasveihin.
Raportissa on listattu villisikojen lisäksi muun muassa hirvien, saksanpeurojen, kuusipeurojen, kurkien, hanhien, varislintujen ja karhujen tekemät vahingot.
Viljaa, palkoviljoja tai öljykasveja viljelevistä 54 prosenttia ilmoitti, että villieläinvahinkoja on yhdellä tai useammalla kasvilla. Ruokaperunan viljelijöistä vastaava osuus oli 26 prosenttia.
Villieläintuhot ovat hyvin alueellisia. Monen pelloilla ei ole tuhoja ollenkaan, kun taas kaksi prosenttia viljelijöistä ilmoittaa, että eläimet tuhosivat viime vuonna yli puolet heidän viljasadostaan.
Erityisen paljon tuhoja raportoitiin Södermanlandin läänissä Tukholman lounaispuolella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

