Juolukantaimia Jokioisten kosteikkoviljelykokeella. Kuva: Jaana Kankaanpää
Juolukkaa tai pajua turvepellolle – viljelijöille kaivataan kannustavia vaihtoehtoja ilmaston kannalta hankalien peltojen viljelyyn
Kosteikkoviljely voisi tulevaisuudessa olla ilmastoystävällinen vaihtoehto perinteiselle tuotannolle.
Veden pinnan tasoa voidaan seurata sitä varten rakennetuista tarkastuskaivoista. Hanna Kekkonen kurkisti elokuun viimeisellä viikolla kaivoon, jossa veden pinta näyttää kuivan kesän jälkeen olevan erittäin matalalla. Kuva: Jaana KankaanpääLuonnonvarakeskus Luken pellolle Jokioisille viime vuonna perustettu kosteikkoviljelykoe havainnollistaa hyvin suomalaista turvepeltoa. Kokeella elokuun lopulla vieraillut toimittaja odotti näkevänsä suota muistuttavaa märkää peltoa, mutta aluetta ympäröi aivan tavanomainen ohralaiho.
Kasvuston alla on kuitenkin 60–80 sentin paksuinen turvekerros.
Sompa-hankkeen kosteikkoviljelykoetta varten kentälle rakennettiin viime syksynä säätösalaojitus, jonka avulla vedenpinta pystytään pitämään noin 30 sentin syvyydessä maanpinnasta, kertoo koetta esittelevä tutkija Hanna Kekkonen.
”Tosin tänä vuonna on ollut niin vähäsateista, ettei ole päästy lähellekään tätä tavoitetta”, hän toteaa kurkistaessaan salaojan tarkastuskaivoon. Veden pintaa ei näy.
Kosteikkoviljelykokeen ruuduissa kasvaa kolmea eri kasvilajia, pajua, juolukkaa ja nurmea.
Tavoitteena on seurata paitsi sitä, miten eri kasvit selviävät tavanomaista korkeammalla olevasta pohjavedestä, myös sitä, miten pohjaveden korkeutta säätelemällä kyetään vaikuttamaan kasvihuonekaasupäästöihin ja hiilensidontaan.
Pajulla hiilensidontaa mitataan yksinkertaisesti ottamalla vuosittain maasta kokonainen kasvi kaikkine juurineen ja punnitsemalla kertyneen biomassan määrä. Lisäksi pimeäkammiomenetelmällä mitataan maaperästä muodostuvia kasvihuonekaasuja, hiilidioksidia, metaania ja typpioksiduulia.
Nurmella ja juolukalla hiilensidontaa ja päästöjä voidaan seurata valo- ja pimeäkammiomittauksin irrottamatta kasvia maasta.
”Juolukkaruuduilla on seurantakasvit, joista havainnoidaan pituus ja talvehtiminen. Kunhan kasvit ehtivät satoikään, satokin korjataan ja sen määrä mitataan.”
Nurmilla puolestaan mitataan raakasatomäärä, mutta ainakaan tässä vaiheessa siitä ei tehdä rehuanalyysiä. ”Sekin tosin voitaisiin tarpeen vaatiessa tehdä.”
Nurmella seurataan tulevina vuosina myös sitä, miten maan vettyminen vaikuttaa pellon kantavuuteen ja käsittelyyn.
Tutkija Henri Honkanen asettelee valokammiomittauslaitteen läpinäkyvän muovikammion päälle harsohuppua, jolla kammioon pääsevän säteilyn määrää pystytään säätämään. Honkanen mittaa päästöjä kosteikkoviljelykenttää reunustavassa ohrakasvustossa. Kuva: Jaana KankaanpääValokammiomittauksessa kasvin päälle asetetaan umpinainen läpinäkyvä muovikammio, johon asennetut anturit mittaavat minuutin ajan sisällä olevan ilman hiilidioksidipitoisuutta sekä ilman kosteuden ja lämpötilan.
Tämän jälkeen kammio peitetään harsohupulla ja mittaus toistetaan.
”Näin saadaan selville hiilidioksidipitoisuuden muutosnopeus eri auringonsäteilymäärillä”, selventää mittausta tekevä tutkija Henri Honkanen.
Kun kammion päällä on yksi harso, valoisuus sen sisällä vastaa pilvistä säätä. Puolet säteilymäärästä on suodattunut pois. Yhteensä huppuja on kolme eli jokaisessa kohdassa tehdään neljä minuutin mittausjaksoa.
Turvemaan ohella Honkanen mittaa kasvi- ja maahengitystä sekä hiilensidontaa myös kivennäismaalle perustetulla koekentällä. Näin päästöistä saadaan luotettavaa vertailutietoa.
Henri Honkanen mittaa auringon säteilyn määrää. Kuva: Jaana KankaanpääNurmen merkitys suomalaiselle maataloudelle on selvä, mutta mitä käyttöä pajulle ja juolukalle on mahdettu miettiä?
Kekkosen mukaan paju valikoitui kokeeseen mukaan mahdollisena energiakasvina. Juolukka puolestaan kiinnostaa niin sanottuja superfood-markkinoita.
Kasveja ei ole kuitenkaan tässä vaiheessa valittu ensisijaisesti tuotantonäkökulmasta, vaan tavoitteena on kerätä tietoa kosteikkoviljelyn vaikutuksista päätöksenteon tueksi, Kekkonen korostaa.
Koska nykyisellään kosteikkoviljelyn vaikutuksista ei ole olemassa riittävästi tutkimustietoa, ei voida myöskään määritellä erilaisten ympäristötoimien hintalappuja.
Yksi vaihtoehto voisi eloperäisillä mailla olla, että viljelijät saisivat tuloa nimenomaan hiilensidonnasta.
”Eli päätuote olisikin päästövähennys, josta viljelijä saa korvauksen.”
Tilusjärjestelyillä voitaisiin tällöin kivennäismaita ohjata tuotantoaan kestävästi tehostaville viljelijöille, ja ympäristötoimiin keskittyvät tilat saisivat käyttöönsä näiltä vapautuvia turvemaita, hän visioi.
”Tällöin kaikki voisivat hyötyä tilanteesta.”
Jokioisten kosteikkoviljelykokeen ohella Lukella on turvemaiden kasvihuonekaasupäästöihin liittyviä koekenttiä perusteilla myös Ruukissa Siikajoella.
Ensimmäinen koe on jo perustettu 2000-luvun alussa raivatulle suopellolle, kertoo tutkija Sanna Saarnio. Pelto-ojiin on asennettu pohjaveden tasoa säätelevät padot.
Jokioisten kokeen tavoin vain osa Siikajoen pellosta on koekäytössä, muuten sitä viljellään normaalisti. Koealueella korkean vesitason vaikutuksia tutkitaan Saarnion mukaan ensisijaisesti ruokohelpikasvustossa.
Lisäksi on useita kasvimaaluonteisia koeruutuja, joilla kasvaa muun muassa kesäkurpitsaa, purjoa, porkkanaa, maa-artisokkaa ja mukulaselleriä.
Koealueelta mitataan ympärivuotisesti kasvien kasvuun ja eloperäisen aineen hajoamiseen vaikuttavia ympäristötekijöitä sekä kasvihuonekaasupäästöjä. Myös sadon määrä mitataan korjuun yhteydessä.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
