Metsämarjojen ja -sientenvarastointitukihaku päättyy
C-tukialueella maksettavan metsämarjojen ja -sienten varastointituen haku päättyy tänään 16.7.
Varastointitukea maksetaan niiden kustannusten osittaiseen korvaamiseen, jotka aiheutuvat pohjoisen tuen alueella poimittujen ja varastoitujen metsämarjojen ja -sienten pitkäaikaisesta varastoinnista.
Varastointituen ehdot ovat pääosin ennallaan.
Tukea saavalla elinkeinonharjoittajalla täytyy olla tietyt tekniset vaatimukset täyttävä varasto C-tukialueella. Varastossa on oltava 30.6. pohjoisen tuen alueella ennen vuotta 2014 poimittuja, ihmisravinnoksi tarkoitettuja metsämarjoja ja -sieniä.
Tuenhakija täytyy olla merkittynä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Hakijan on myös pystyttävä osoittamaan ilmoittamansa varastomäärät oikeiksi ja pohjoisen tuen alueelta poimituiksi esimerkiksi kuittien, kirjanpidon ja poimijalistojen avulla.
Tukeen vaikuttavista muutoksista on ilmoitettava kirjallisesti tukea käsittelevälle viranomaiselle 10 työpäivän kuluessa. Tuen hakemiseen liittyviä asiakirjoja on säilytettävä vuoden 2018 loppuun.
Varastointitukea maksetaan tuorepainokiloa kohti enintään 34 senttiä kilolta lakalle, 10 senttiä kilolta muille metsämarjoille ja 42 senttiä kilolta metsäsienille.
Tukea haetaan lomakkeella 237. Se toimitetaan siihen elykeskukseen, jonka toimialueella varastot sijaitsevat.
Maaseutuvirasto postittaa lomakkeen ohjeineen viime vuonna tukea hakeneille. Lomaketta saa myös elykeskuksesta ja netin lomakepalvelusta.
Lomakepalvelu:
www.suomi.fi/lomakkeet
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
