Suomalais-lehmät EU:n kolmossijalla
Suomalainen lehmä on EU:n kolmanneksi tuottavin, Ruotsin maataloustilastoista selviää.
Tanskalaislehmät johtavat keskimäärin 8 430 maitokilolla vuodessa. Toisena on Ruotsi 8 340 kilolla.
Tilasto perustuu YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n lukuihin. FAO:n luvut on saatu jakamalla maan kokonaismaitomäärä lehmien lukumäärällä. Näin saatu luku on yleensä alempi kuin eri maiden itse tilastoimat tuotokset.
Suomen keskituotos on tilaston mukaan 8 060 maitokiloa vuodessa.
EU:n perää pitää Bulgaria 3 650 kilolla maitoa lehmää ja vuotta kohti.
Oheisessa taulukossa on EU-maiden lisäksi mukana muitakin Euroopan ja lähialueen maita.
Luvut ovat vuodelta 2011.
USA:n keskituotokseksi tilasto kertoo 9 680 kiloa ja Kanadan 8 700 kiloa.
Koko maailman keskiarvotuotos on 2 390 kiloa lehmää kohti.
Tilaston pienin luku löytyy Tansanian kohdalta. Siellä keskivertolehmä tuottaa vain 239 kiloa maitoa vuodessa.
SATU LEHTONEN
EU:n perää
pitää Bulgaria 3 650 kilolla
maitoa lehmää
ja vuotta kohti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
