Tässä kääpiövaltiossa viljellään luomua suhteessa eniten − luomupellon osuus 44,6 prosenttia koko maan peltoalasta
Kaikista maailman maista luomupeltoa oli vuonna 2023 eniten Australiassa, 53 miljoonaa hehtaaria.
Kevätkylvöjä Itävallassa vuonna 2023. Itävallassa luomupellon osuus kaikesta pellosta on EU:n suurin. Kuva: Seppo PenttiPieni Liechtenstein oli vuonna 2023 maailman luomujättiläinen, kun tarkastellaan luomuviljellyn alan osuutta koko maan peltoalasta. Liechtensteinissa luomupellon osuus oli 44,6 prosenttia.
Tieto käy ilmi tuoreesta FiBL:n julkaisemasta vuosikirjasta The World of Organic Agriculture.
EU-maista Itävallassa luomupellon osuus koko viljelymaasta on suurin, 27,3 prosenttia. Kuusitoista Euroopan maata raportoivat, että vähintään 10 prosenttia niiden viljelyalasta oli luomua. Suomessa osuus oli 13,7 prosenttia.
Koko Euroopassa luomupellon osuus oli 3,9 prosenttia ja EU:ssa 10,9 prosenttia. Kaikkiaan unionin luomupeltoala oli 17,7 miljoonaa hehtaaria vuonna 2023.
Hehtaareittain tarkasteltuna Espanjassa oli luomupeltoa eniten, kolme miljoonaa hehtaaria. Tällä määrällä valtio ohitti edellisen ykkösen eli Ranskan, jonka luomupeltomäärä oli 2,8 miljoonaa hehtaaria. Kolmoseksi ylsi Italia 2,5 miljoonalla hehtaarillaan.
Luomutuottajien määrä EU:ssa kasvoi vuonna 2023 lähes kahdella prosentilla 435 000 tuottajaan. Eniten heitä oli Italiassa, noin 84 200.
Maailmanlaajuisesti luomuviljelty ala vuonna 2023 kasvoi vajaat kolme prosenttia ollen lähes 100 miljoonaa hehtaaria. Kaikista maailman maista luomupeltoa oli eniten Australiassa, 53 miljoonaa hehtaaria. Toisena tuli Intia ja kolmantena Argentiina.
Luomutuottajia vuonna 2023 oli maailmassa yhteensä 4,3 miljoonaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






