EU:n maidontuotannon kriisitukea maksetaan Suomessa 6,1 miljoonaa euroa
Maidontuotanto on Suomessa vähentynyt alkuvuoden aikana noin kaksi prosenttia edellisvuodesta.
Kriisitukipaketista maksetaan mukautustukea tuotannosta vähennettyjen litrojen mukaan maitomarkkinoiden tasapainottamiseksi. Kuva: Sami KarppinenMaidontuotannon mukautustukea maksetaan tänä vuonna Suomessa 6,1 miljoonaa euroa. Mukautustuki on osa Euroopan komission viime kesänä julkistamaa kriisipakettia.
Kriisipaketin tavoite on helpottaa Venäjän tuontikiellon vaikutuksia kotieläintuotannossa.
Mukautustukea maksetaan tammi-toukokuun väliseltä ajalta sitä hakeneille tiloille, jos tuen saamisen ehdot täyttyvät. Tuen ehtoihin kuuluu muun muassa, että tila on toimittanut maitoa meijeriin tammikuussa 2017 ja vähentänyt ajanjakson aikana tuotantoaan vähintään 3 prosenttia edellisvuoden tammi-toukokuuhun verrattuna.
Maidontuotannon mukautustukea maksetaan 1129 tilalle. Tuettavien vähennyslitrojen määrä on 21,8 litraa. Yhteensä tukea hakeneet tilat ovat vähentäneet tuotantoaan 28,7 litraa edellisen vuoden tammi-toukokuuhun verrattuna.
Mukautustukea maksetaan tuottajalle 30 senttiä tukikelpoiselta litralta. Osa tukea hakeneista tiloista ei vähentänyt tuotantoaan tuen ehtojen mukaisesti tai oli lopettanut tuotantonsa kokonaan ennen
Suomen osuus EU:n kriisipaketin rahoituksesta on 7,5 miljoonaa euroa, mikä päätettiin käyttää maitomarkkinoiden tasapainottamiseen. Maidon ylitarjonta on vaikeuttanut maitotilojen taloudellista tilannetta, minkä vuoksi mukautustuella tuetaan maidontuotannon väliaikaista vähentämistä.
Kaiken kaikkiaan maidontuotanto on vähentynyt koko maassa kaksi prosenttia vuoden 2016 tammi-toukokuuhun verrattuna. Maitotilojen määrä on vähentynyt samassa ajanjaksossa 146 kappaletta. Toukokuussa maidontuottajia oli yhteensä 7071.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
