Teollisuus kaipaa lisää luomumansikkaa
Luomumansikkaa ei tuoteta riittävästi teollisuuden tarpeisiin. Esimerkiksi Aasiassa ja Lähi-idässä arvostetaan luomumarjoja. Kotimaan satokautta on hidastanut kylmä alkukesä, toisaalta sää on pitänyt tuholaiset kurissa.Suomalaisen luomumansikan kysyntä on lisääntynyt sekä teollisuudessa että kotitalouksissa.
Luomumansikalle voisi olla myös vientimarkkinoita, jos tuotantoa olisi nykyistä enemmän.
"Tuotanto ei vielä vastaa sitä, mitä teollisuuteen menisi. Luomumansikkatiloja on tullut lisää, mutta monet niistä ovat suoramyyntitiloja", pohtii Pakkasmarja Oy:n myynnistä ja markkinoinnista vastaava Terhi Janatuinen.
Janatuisen mukaan teollisuus olisi valmis kehittämään uusia luomumansikkatuotteita, mutta raaka-aineen niukkuus rajoittaa tuotekehitystä.
Myös vienti kiinnostaisi, jos marjaa vain olisi tarjolla riittävästi.
"Esimerkiksi Aasian ja Lähi-idän markkinoilla arvostetaan luomumarjoja suuresti" hän huomauttaa.
Luomumansikan lisääntynyt vetovoima on havaittu myös maatiloilla. Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa luomumansikkaa viljelevä Tero Tolvanen kertoo, että menekki on virkistynyt viime vuosina.
"Luomumansikkaa kiinnostaa yhä enemmän sekä kuluttajia että jalostavaa teollisuutta. Myös ruokapiirit ja esimerkiksi jäätelönvalmistajat kysyvät paljon luomumansikkaa", hän vahvistaa.
Viileä alkukesä on tänä vuonna viivästyttänyt luomumansikan kukintaa.
Satokausi käynnistyy eteläisessä Suomessa vasta heinäkuun toisen viikon paikkeilla ja Keski-Suomessa heinäkuun loppupuolella.
Tolvanen odottaa luomumansikkapelloiltaan kohtuullista satoa. Alkukesän viileydestä on ollut jopa hyötyä, sillä se on pitänyt tuholaiset kurissa.
Toisaalta runsaat sateet ovat lisänneet homeiden riskiä.
Luomumansikantuotannossa tuholaisten, tautien ja rikkakasvien torjuntakeinot ovat rajalliset, sillä kemiallista torjuntaa ei käytetä. Sen sijaan luomu luottaa biologiaan: esimerkiksi mansikkapunkkeja vastaan käydään taistoon tuomalla pelloille niiden vihollisia petopunkkeja.
Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan luomumansikkaa viljeltiin viime kesänä Suomessa noin 130 hehtaarilla, mikä oli nelisen prosenttia maan koko mansikka-alasta.
Asiasta tiedotti Pro Luomu ry. Järjestön sivuille on päivitetty lista luomumansikkaa tarjoavista tiloista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

