Hyvinvointituen tulkinta muuttumassa vasikoilla
Eläinten hyvinvointituen vasikoiden pito-olojen parantamistoimenpiteeseen liittyen on tulossa uusi tulkinta, kertoo Maaseutuvirasto (Mavi).
”Asian viimeistely on vielä auki, mutta jonkin verran muutosta on tulossa”, ylitarkastaja Ulla Sihto Mavista sanoo. Hän toivoo muutoksen ratkeavan perjantain aikana ja kehottaa tuottajia kysymään tarkennusta asiaan maaseutusihteereiltä.
”Tavoitteemme on, että sitoumuksia hyvinvointitukeen tulisi lisää.”
Sihto kertoo, että Maviin on tulvinut palautetta asiasta niin paljon, ettei kaikkeen ole edes pystytty vastaamaan.
MT ei saanut torstaina maa- ja metsätalousministeriöstä kommenttia asiaan.
Alkusysäys muutokseen tuli MTK:sta ja keskustelua käydään tuottajajärjestön huomion pohjalta.
Ohjeen mukaan jokaisessa hyvinvointituen lisätoimenpiteessä pitää olla vähintään 10 prosenttia eläimistä.
”Tulkinta on erikoinen, sillä 10 prosentin vähittäismäärän toteutuminen vasikoiden osalta on tavallisella maidontuotantotilalla lähes mahdotonta”, MTK:n maitoasiamies Sami Kilpeläinen sanoo.
Esimerkiksi 50 lehmän tilalla kohteena olevaan 0–6 kuukauden ikähaarukkaan osuisi noin 12,5 vasikkaa, joista tulisi 5 eläinyksikköä. Tilan kaikkiaan noin 100 eläimestä 5 eläinyksikköä olisi selvästi alle 10 prosenttia.
Kilpeläinen pitää Mavin ensimmäistä tulkintaa vahinkona, joka tulee korjata pian. Tulkinta ei ollut mukana MTK:lla lausunnolla olleessa esityksessä, vaan tuottajajärjestö havaitsi ongelman vasta varsinaisissa hakuohjeissa.
”Kentältä on tullut paljon yhteydenottoja tiloilta, jotka ovat jo pitkään olleet sitoutuneita hyvinvointitukeen. Uudella tulkinnalla vaatimus ei enää täyttyisi.”
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
