Nurmisiemenhankekäynnissä Suomessakin
Ruotsin tavoin Suomessakin kiinnostusta nurmisiementuotantoon on ryhdytty lisäämään hankkeella. Nurmisiementuotannon kehittäminen Pirkanmaalla ja Satakunnassa -hankkeen taustalla on Satafood kehittämisyhdistys ry.
”Aloite hankkeeseen tuli nurmisiemenen viljelijöiltä ja Tilasiemen-ketjulta”, kertoo Jukka Saarinen Satafood kehittämisyhdistyksestä.
Viime vuoden toukokuussa käynnistynyt, tämän vuoden loppuun kestävä hanke on kohdistettu sekä alalla jo oleville että tuotannon aloittamista suunnitteleville viljelijöille.
Mittakaavaltaan se on selvästi Ruotsin Vallfrö 10 000 -hanketta pienempi.
Ruotsin hankkeeseen liittyi oleellisesti tutkimus, Suomessa painopiste on selvästi tiedonvälityksessä.
”Hankkeen aikana on järjestetty viljelijöille ja alan toimijoille suunnattu seminaari sekä opintomatka Ruotsiin.”
Tarkoituksena oli myös esitellä kahden maatalousoppilaitoksen maille perustettuja näyteruutuja. Niistä jouduttiin kuitenkin luopumaan.
”Kokemäellä kasvusto jäi vuosi sitten veden alle ja pellon pinta kuorettui. Kasvusto oli niin laikukas, ettei siitä ole esiteltäväksi. Hämeenkyrössä oppilaitos on luomussa, ja rikkakasvit pääsivät valtaamaan näyteruudut.”
Niiden sijaan nurmisiementuotantoa esitellään ylihuomenna perjantaina Keskon koetilalla Hauholla järjestettävässä pellonpiennartapahtumassa kello 14, Saarinen kertoo.
JUHANI REKU
www.satafood.net
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
