- Kokkola
Klemolan maitotilan kustannukset nousseet päivätasolla 1100 euroa – katso videolta biokaasuun investoineen tilan isännän suorasanainen haastattelu
Klemolan maitotilalle Kokkolan UIlavaan valmistui viime talvena biokaasulaitos, jolla tuotetaan sähköä ja lämpöä tilalle.Videolla ollaan Klemolan maitotilalla, johon on viime talvena investoitu biokaasulaitos.
Biokaasuinvestointi muhi tilallisten suunnitelmissa 15 vuoden ajan ja laitoksia käytiin katsomassa ulkomaita myöten. Viime kesänä aika tuli kypsäksi ja rakennusvaihe päästiin aloittamaan. Laitos on ollut toiminnassa alkuvuodesta lähtien, kertoo Petri Klemola, joka on yksi tilan osakkaista.
Laitos tuottaa tilalle sähköä ja lämpöä. Yöaikaan sähköä liikenee verkkoon myyntiin asti.
”Lisäksi päästiin lannan hajuhaitoista ja laitoksen läpi käynyt lanta on parempaa lannoitetta, lannan typestä saadaan kaksi kolmasosaa kasvien käyttöön”, Klemola selvittää videolla.
Toistaiseksi biokaasusta ei jalosteta liikennepolttoainetta. Tulevia koneinvestointeja tehdään kuitenkin biokaasu mielessä pitäen, Klemola paljastaa.
Viime syksynä vilja maksoi 140 euroa tonnilta, nyt siitä joutuu maksamaan noin 405 euroa.
Kustannusten nousu näkyy rajusti Klemolan tilalla.
”Kun otetaan huomioon ruokinnan, apulantojen ja polttoaineiden kohonneet kustannukset, päivätasolla meidän kustannukset ovat nousseet 1100 euroa”, isäntä kertoo.
Samalla Valio on tullut vastaan nostamalla maidon hintaa 8,5 senttiä litralta.
”Käytännössä se tarkoittaa päiväkohtaisesti 850 euroa enemmän maidosta. 250 euroa jää väliin”, Klemola kertoo videolla.
Omat pellot eivät aivan riitä rehuntuotantoon ja viljaa joudutaan ostamaan noin 300 hehtaarin alalta.
”Viime syksynä vilja maksoi 140 euroa tonnilta, nyt siitä joutuu maksamaan noin 405 euroa”, Klemola avaa kustannuksia.
Biokaasulaitosinvestoinnin takaisinmaksuaika on laskettu kolme vuotta sitten, silloisilla hinnoilla.
Investoinnille tuli hintaa 930 000 euroa, johon ei ole laskettu oman työn osuutta.
”EU:n 40 prosentin avustuksen jälkeen laitos jäi maksamaan 600 000 euroa. On laskettu, että vuotuinen hyöty on 70 000 euroa, kunnossapito 20 000 euroa.”
Klemola arvioi, että takaisinmaksuaika on alkuperäisestä 10 vuodesta lyhentynyt, koska hinnat ovat nousseet.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet - Osaston luetuimmat




