"Armeijamato" uhkaa Afrikan satokasveja
Toukka voi uhata viljelyksiä maailmanlaajuisesti.Afrikassa mantereelle levinnyt tuhoisa toukka uhkaa satokasveja useissa maissa.
Kansainväliset asiantuntijat aloittivat tiistaina kolme päivää kestävään hätäkokoukseen Zimbabwen pääkaupungissa Hararessa niin sanotun armeijamadon eli yökkösiin kuuluvan perhoslajin toukkien leviämisen takia.
Toukka on jo aiheuttanut tuhoa ruokakasvien viljelmillä Sambiassa, Zimbabwessa, Ghanassa ja Etelä-Afrikassa ja on saattanut levitä lisäksi Malawiin, Mosambikiin ja Namibiaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kyseinen toukka on aiheuttanut näin laajaa tuhoa Afrikassa.
Toukan epäillään levinneen Afrikkaan lentojen tai tuontikasvien mukana Etelä-Amerikasta.
Toukka koettelee kuivuuden jo piinaamia alueita
"Armeijamadot" syövät maissia, vehnää, riisiä ja hirssiä, jotka ovat tärkeitä ruokakasveja eteläisessä ja itäisessä Afrikassa. Monet alueen maat kamppailevat jo ruuantuotantonsa kanssa pahan kuivuuden takia, joten levitessään toukka voisi aiheuttaa alueella jopa ruokapulaa.
Myös soijapapu-, peruna-, puuvilla- ja tupakkaviljelmät voivat olla uhattuina toukan takia.
Toukan torjuntaan tähtäävän hätäkokouksen kutsui koolle YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO).
"Koska tilanne on Afrikassa uusi, viljelijät eivät tiedä, mitä tuholaiselle pitäisi tehdä", sanoo FAO:n eteläisen Afrikan koordinaattori David Phiri.
Toukan tiedetään kehittäneen vastustuskykyä kemiallisille torjunta-aineille kotiseuduillaan Etelä-Amerikassa. Phirin mukaan muita keinoja toukan torjumiseen on sen luontaisten saalistajien kuten lintujen käyttö ja ojien kaivaminen viljelysten ympärille.
Toukan saastuttamia viljelmiä saatetaan joutua myös polttamaan.
Kansainvälinen maatalouden ja biotieteiden järjestö CABI varoitti viime viikolla, että toukka voi uhata viljelyksiä maailmanlaajuisesti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

