Sorkat kuntoonlaidunkauden päättyessä
Eläintautien torjuntayhdistys ETT muistuttaa nautojen sorkkien kunnon tarkistamisesta laidunkauden loppuessa.
Viime vuosina monilla tiloilla on esiintynyt tarttuvia sorkkavälin ajotulehduksia, jotka ovat aiheuttaneet varsinkin laajentaneille tiloille isoja taloudellisia tappioita.
Eniten niitä on havaittu Pohjanmaalla ja Itä-Savossa.
ETT:n verkkosivuilta (ett.fi) löytyy neuvoja taudeilta suojautumiseksi sekä ohjeita, miten toimitaan, kun oireet yllättävät.
Sorkkahoitajille on kehitetty uusi Sorkkamobiili-tallennusohjelma, joka helpottaa karjan sorkkaterveystilanteen seuraamista.
Sorkkahoitajat käyttävät ohjelmaa kosketusnäytöllisellä tietokoneella, joka kestää navettaoloja.
Ohjelmaa ja laitetta käyttää tällä hetkellä kahdeksan sorkkahoitajan pilottiryhmä. Muiden sorkkahoitajien käyttöön ohjelma tulee vielä kuluvan vuoden aikana.
Ohjelma helpottaa sorkkahoitajan kirjaamistyötä. Karjanomistajan ei tarvitse enää huolehtia sorkkahoitotietojen tallennuksesta.
Karjanomistaja voi tarkastella sorkkaterveysraporttia Pro Agrian verkkopalveluissa. Lisäksi hän saa automaattisesti sähköpostiinsa eläinkohtaisen sorkkahoitolistan viimeistään viikon kuluessa siitä, kun sorkkahoitaja on siirtänyt sorkkahoitotiedot tietokantaan Sorkkamobiilin kautta.
Sorkkamobiili on Faban projekti. Suomessa sitä on tehty yhteistyössä Maatalouden laskentakeskuksen ja Suomen sorkkahoitajien yhdistyksen kanssa.
Pohjanmaalla on alkamassa tutkimushanke, johon tilat voivat ilmoittautua mukaan, kun tarttuva sorkkasairaus on iskenyt karjaan.
Tutkimukseen halutaan mukaan korkeintaan viisi vuotta sitten rakennettuja tai laajennettuja pihattoja, joissa on äskettäin puhjennut sorkkien ajotulehdus.
Eläinlääkärit ottavat tilan karjasta veri- ja sorkkanäytteitä. Tila saa tiedoksi näytetulokset ja tarvittaessa tilan oma hoitava eläinlääkäri saa konsultaatioapua tapauksen hoitoon.
Hanke tarjoaa lisäksi osalle tiloista mahdollisuuden osallistua hoitokokeeseen, jossa näytteenoton lisäksi tehdään karjan sorkkaterveydenhuoltosuunnitelma, suunnitelma taudin hävittämiseksi tilalta ja uusille sairastuneille hoitokoe.
Hoitokokeeseen tulevat tilat valitaan lähinnä Pohjanmaan alueelta.
Asiasta kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä Minna Kujalaan, p. 050 4040 297.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
