Pohjoismainen kasvinjalostus tehostuu
Pohjoismaiden elintarvikeministerit ovat tehneet sopimuksen julkisten ja yksityisten toimijoiden kumppanuudesta kasvinjalostuksessa.
”Globaalissa maailmassa, jonka ilmasto on muutoksessa, on välttämätöntä, että varmistamme elintarviketuotannon paikallisella ja alueellisella tasolla”, Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Dagfinn Høybråten totesi maa- ja metsätalous-, kalastus- ja elintarvikeministereiden kokouksessa kesäkuun lopussa.
Hän toteaa, ettei viljelykasvien kehittämistä voi jättää kokonaan kaupallisille toimijoille. Toisaalta valtio ei myöskään suoriudu tehtävästä yksin.
”Tämän vuoksi julkisten ja yksityisten toimijoiden kumppanuus on paras tapa vahvistaa Pohjoismaille tärkeiden viljelykasvien tutkimusta ja kehittämistä”, Høybråten sanoo.
Hanke toteutetaan vuosina 2014–2017, ja sitä jatketaan mahdollisesti vuoteen 2020 asti.
Ohraan ja omeniin keskittynyt pilottihanke on juuri saatu päätökseen.
Se muodostaa pohjan jatkotyölle, jota johtaa Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen Pohjoismainen geenivarakeskus Nord-Gen.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
