Nikkelipitoinen vesi ei sovi kasteluun
Kokemäenjoen nikkelivuoto on aiheuttanut vesistön varren viljelijöissä suurta huolta siitä, miten päästö vaikuttaa jokiveden käyttöön. Vettä käytetään alueella laajasti esimerkiksi viljelmien kasteluvetenä.
Nikkeliä ja useita muita metalleja valui Kokemäenjokeen Harjavallassa sijaitsevalta Norilsk Nickelin tehtaalta 5.–6. heinäkuuta.
Vaikka nikkeli on tärkeä kasviravinne, sen liian suuret pitoisuudet ovat kasville haitallisia ja vaikuttavat muiden ravinteiden ottoon, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK muistuttaa. Nikkeli vaikuttaa myös maaperämikrobien toimintaan.
Nikkelin vaikutuksista tiedetään kuitenkin vielä suhteellisen vähän. Tämän vuoksi järjestö pitää runsaasti metalleja sisältävän veden käyttöä kastelussa riskinä.
Jos vettä on käytetty kasteluvetenä, olisi tutkimuksen hyvä nyt selvittää vesistövaikutusten lisäksi myös vaikutuksia maassa ja kasveissa, MTK vaatii.
MTK:n mukaan ympäristöviranomaiset ovat antaneet toisistaan poikkeavia kantoja saastuneen veden käytöstä kasteluun.
Viljelijöiden näkökulmasta vastakkaiset näkemykset ovat harmillisia, MTK muistuttaa.
”Viljelijän vastuulle jää sen valinta, mitä viranomaista uskoo.”
”MTK ei ole tutkimuslaitos, joka voisi omiin tutkimuksiinsa vedoten ottaa kantaa Kokemäenjoen veden käyttöön kastelussa. Luotamme viranomaisten selvityksiin ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin”, järjestö toteaa tiedotteessaan.
Nikkelipitoisuus on Kokemäenjoen vedessä laskenut heinäkuun aikana koko ajan, kun nikkelipitoinen vesi virtaa mereen. Osa nikkelistä on kuitenkin sitoutunut pohjan sedimenttiin. Sen mahdollista vapautumista veteen tulee seurata tarkasti, MTK vaatii.
”MTK:lle on erittäin tärkeää elintarvikkeiden ja rehujen turvallisuus sekä viljelymaan puhtaus haitallisista ja kasvin kasvua häiritsevistä aineista. Kokemäenjoen veden käytössä kasteluun on hyvä noudattaa varovaisuutta, kunnes veden nikkelipitoisuudet palautuvat lähelle normaalitasoa.”
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
