”Tallissa on hyvä ilma”
Lohja (mt)
Laakspohjan kartanon toinen talli kuivitetaan olkipelletillä, toinen sahanpurulla. Tarkoitus on ottaa pelletti käyttöön toisellakin tallilla, kunhan sille löytyy kuiva varastotila.
Ratsutalleilla on yhteensä 40 hevospaikkaa.
Pellettiä lisätään karsinaan hevosen sotkuisuudesta riippuen muutaman kerran viikossa. Koko karsinan kuivikkeita ei ole tarvinnut vaihtaa kahteen vuoteen.
Uusia kuivikkeita kostutetaan hiukan, jotta ne aukeavat nopeammin.
”Ahneimmat hevoset tykkäävät rouskutella kovia pellettejä, mutta murua ne eivät syö”, kertoo tilan omistaja Nina van der Pals.
Miellyttävintä kuivikkeessa on sen pölyttömyys ja imukykyisyys. Jotkut pellettiä kokeilleet tuttavat ovat valittaneet palaneen oljen hajua. Van der Pals arvelee sen johtuvan siitä, että patja on hyvin paksu. Sinne on voinut jäädä kosteita kohtia.
”Minä olen ollut todella tyytyväinen. Tallissa on hyvä ilma eikä pölyä ole juurikaan.”
Van der Palsin mukaan pelletti tulee suunnilleen samanhintaiseksi kuin sahanpuru. Lannan ja pellettien sekoitus käytetään luomupeltojen lannoittamiseen.
KATJA SAHLSTEDT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
