Marttila HS:n Itämerilaskurista: "Ristiriitaista, että nurmesta tehtiin nyt syntipukki"
Helsingin Sanomat painottaa maatalouden olevan Itämeren suurin rehevöittäjä. MTK:n Marttila ihmettelee, miksi nurmipohjainen maatalous tuomitaan nyt, kun tähän asti kasvipeitteisyydellä on torjuttu valumia.MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo, että Helsingin Sanomien Itämerilaskurissa on vedetty mutkia suoriksi ja tulokset ovat ristiriitaisia tutkimustiedon kanssa.
Etenkin Marttilaa ihmetyttää laskurin suhtautuminen nurmeen. Naudanlihan ja maidontuotannon lisäksi kunniansa Itämerilaskurissa kuulevat hevoset ja golfkentät.
"Mistä nurmi on nyt otettu syntipukiksi? Kasvipeitteisyys on tärkeä keino estää ravinnevalumia."
Marttila ihmettelee myös miten ministeriöiltä on riittänyt rahaa hutiloidusti tehtyyn popularisoivaan testiin, kun vakava maataloustutkimus painii rahoitusvaikeuksissa.
Marttila muistuttaa, että täysin päästöttömään maatalouteen ei voida päästä. "Meillä on kuitenkin tietoa, miten päästöjä voi vähentää ja työtä sen eteen on tehty ja tuloksia näkyy."
Marttila ei ollut vielä ehtinyt tehdä HS:n testilaskuria kuinka monta ämpärillistä levää hänen valinnat Itämereen tuottavat.
Lue myös:
Maatalousministeri Kimmo Tiilikainen: "Ruokahävikki puuttui kokonaan HS:n Itämerilaskurista"
Hevosharrastajatko pahimpia rehevöittäjiä? Hippoksessa ihmetellään
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

